Toimittaja Sinikka Pylkkänen kirjoitti (LK 20.11.) kolumnissaan kokemuksestaan Lapin musiikki- ja tanssiopistolla, kun häntä oli kehotettu siirtymään salista levottoman pikkulapsensa kanssa kesken konsertin.
Hän mainitsi ymmärtävänsä saamansa kehotuksen – muttei sittenkään. Sen sijaan hän vihjaa opiston lapsivihamielisyydestä. Syytös kohdistuu oppilaitokseen, jonka oppilaista valtaosa on lapsia. Aikamoisen poleeminen väite!
Toimittajan mukaan hänen kokemuksensa kertoo ”klassiseen musiikkiin toisinaan liittyvästä turhantärkeydestä”. Olen osallistunut opiston oppilaskonsertteihin perheeni kanssa lukuisia kertoja. Voin todeta, että taustahäly salissa voi jatkuvana häiritä niin esiintyjiä kuin yleisöäkin, eikä helpottane oppilailleen esiintymisen jälkeen palautetta ja kannustusta antavien opettajienkaan työtä.
Tehdessään asiasta kolumnin toimittaja käyttää median eli kolmannen valtiovallan leimakirvestä kritisoidakseen oppilaitosta lapsivihamieliseksi – mutta opistolla tehdään työtä lastemme hyväksi joka ikinen päivä! Niin ikään kuvattu tilanne ei liene mieluisin henkilökunnallekaan, eiväthän he pedagogin ominaisuudessa yleisön vuoksi paikalla ole.
Ymmärrän vanhempien ilon pienen lapsen eläytymiskyvystä musiikkiin, kuten toimittajakin. Mutta pitkän konsertin edetessä salissa pysytteleminen ei enää välttämättä edistä levottoman pikkulapsen positiivista musiikkielämystä, päinvastoin. Voi tulla hetki, jolloin poistuminen käy sujuvasti.
Oppilaskonsertit ovat keskittymistä vaativa hetki kaikille esiintyjille, juhlahetki niin oppilaille, yleisölle kuin opettajillekin. Samalla ne ovat virallisen oppilaitoksen järjestämiä oppimiskokemuksia, pääosassa ovat oppilaat. Näkisin, että oppiminen musiikissa on kuin elämässä yleensä, se vaatii asioiden rakentavaa ja kokonaisvaltaista huomioimista.