”Kuinka monta kertaa mä oon vannonu itelleni, että en enää koskaan sano kenestäkään toisesta mitään pahaa? Mutta sitten aina kuitenkin, ku itellä menee vähän huonommin, mä astun siihen samaan ansaan.”
Laulaja-lauluntekijä Aaro Airolan eli ”Arpan” lyriikat saavat mietteliääksi. Tänä vuonna ilmestynyt kappale kertoo nimensä mukaisesti siitä tunteesta, kun ihmisellä on ”hiekkasäkki aivojen tilalla.”
Tunne on ainakin itselleni tuttu. Säkki puristaa päätä ja tuottaa vääränlaisia, häpeällisiä ajatuksia, joista pitäisi pyrkiä eroon. Hyvistä yrityksistä huolimatta vanha sanonta yleensä kuitenkin toteutuu: se, mitä vastustat, vahvistuu.
Haluaisin ajatella itsestäni ylevästi. Huvittelen mielelläni kuvitelmalla, etten koskaan ajattele tai lausu kenestäkään mitään pahaa.
Eihän meissä kenessäkään ole sen enempää hyvää tai pahaa kuin muissakaan. Ei kukaan meistä ole sen enempää täydellinen enkeli kuin demonikaan.
Näine uskoineni astun kuitenkin aina uudelleen arvostelemisen ansaan: kun sekin on niin ärsyttävä ja väärämielinen. Niin pöyhkeä ja röyhkeä!
Muutama vuosi sitten eräs amerikkalainen toimittaja teki itsellään ihmiskokeen. Hän päätti elää vuoden niin, ettei antaisi yhdestäkään ihmisestä yhtäkään negatiivista lausuntoa.
Tehtävä kuulostaa jalolta, jopa helpolta. Solekko päättää olla hiljaa – eikö niin? Raportin mukaan toteutus hipoi kuitenkin mahdottomuutta.
Kuinka pysyä vaiti, kun muut alkavat kritisoida henkilöä, josta itselläkin olisi pari valittua sanaa sanottavana? Miten olla myötäilemättä ja myöntelemättä, kun ärsyttävä ihminen todetaan yksimielisesti ärsyttäväksi ihmiseksi?
Haluaisin olla samaistumatta Black Mirror-sarjan kuudennen kauden Demon 79-jakson päähenkilöön, intialaistaustaiseen Nidaan. Nuori nainen työskentelee kenkäkaupassa – ja hautoo kostonhimoisia ajatuksia rasististen työkaveriensa päiden menoksi. Juonipaljastus: lopulta Nida saa mahdollisuuden sarjamurhaan, mutta pelästyy – ja väittää, ettei ole edes ajatellut pahaa kenestäkään.
Siitä tulikin mieleeni: Mitä, jos pahan hautominen ja puhuminen onkin pohjimmiltaan itsesuojelua? Ehkä kritisoijan omanarvontunto onkin rikki?
Tähän tulokseen näyttää tulevan myös Arppa, joka laulaa: ”Aivan ku muissa ois muka jotain vialla, mulla on itellä varmaan hiekkasäkki aivojen tilalla, ainaki välillä.”
Välillä – eli aina silloin, kun demonisoin jonkun toisen ja sillä tavalla kampean epävarman olentoni itsekunnioitukseni jalustalle tuulettumaan. Ehkä jopa tuulettamaan. Kun voitokas olo lopulta väistyy, saattaa huomata, että huippu olikin ansakuoppa.
Kirjailija Tuomas Kyrön sanoin: ”Yleensä siitä, mistä tulee hetkellisesti hyvä olo, tulee pian paha olo: juomisesta, ylensyömisestä, rehvastelusta.” Lisäisin listaan vielä yhden kohdan: pahan hautomisesta, ja puhumisesta.
Kirjoittaja on toimittaja.