Mitähän se tuokin vastaantulija minusta ajattelee, kun köpöttelen pitkin kevyenliikenteenväylää keskellä päivää, työikäinen ihminen.
Luuleekohan hän, että olen työtön, lomalla, sairauseläkeläinen vai niin rikas, ettei minun tarvitse tehdä töitä.
No jälkimmäinen vaihtoehto ei käy vastaantulijan mielessä, jo pelkästään ulkoisen habitukseni takia, mutta tuskin mikään muukaan vaihtoehto.
Suurella todennäköisyydellä vastaantulija ei ajattele minusta yhtään mitään ja hyvä niin.
"Mitähän ihmisetkin ajattelee?" on yksi ihmisen turhimmista huolista. Se on turha, koska ihmiset eivät pääsääntöisesti ajattele sinua.
Tämä siis koskee tuntemattomia ja puolituttuja tyyppejä. Läheiset, ystävät ja tuttavat ovat asia erikseen. He toivottavasti ajattelevat, edes silloin tällöin.
Jos esimerkiksi päätät erota tai saat potkut, asia ei kiinnosta tuntemattomia lainkaan.
Paitsi jos olet somejulkkis. Silloin siitä innostuu Seiska ja sitä kautta liki pari sataatuhatta ei-tuttuasi.
Puolituttuja tieto erostasi tai potkuistasi jaksaa pohdituttaa kolmesta sekunnista kahteen minuuttiin. Mielenkiinnon taso on "No voi ei, nekin eroaa." tai "Sillä alalla onkin ollut paljon konkursseja" -luokkaa.
Vain siinä tapauksessa hyvänpäiväntuttujen ja muiden itselle ei-niin-läheisten tapahtumat ja asiat alkavat kiinnostaa, jos niissä on jonkin kosketuspinta omaan elämääsi.
Et kovin pitkään jaksa innostua naapurin uudesta autosta, koska itse haaveilet sähköpyörästä.
Sen sijaan pikkuserkun avioero saa normijuorua isomman merkityksen, jos itse elät parhaillaan parisuhdekriisissä.
Tuttavan potkut mietityttävät, jos omalla työpaikallasi leijuu muutosneuvotteluiden uhka.
Ontuva vastaantulija kiinnostaa, jos omaa polveasi on alkanut viime aikoina oudosti kolottaa. Lisäksi hänellä on jalassa juuri ne lenkkarit, joiden ostamista olet itsekin miettinyt.
Siitä, ettei puolituttu välitä sinun elämäsi ratkaisuista kotvasta kauempaa, on hyötyä sekä sinulle että hänelle.
Sinun ei tarvitse ottaa huomioon, mitä kumminkaimanserkut sinusta ajattelevat.
Puolitutut puolestaan saavat rauhassa keskittyä omiinsa ja lähipiirinsä iloihin ja murheisiin. Kenenkään energia ja aika eivät riitä laajan piirin asioiden vatvomiseen.
Omia ja läheisten vastoinkäymisiä voi yrittää ratkaista tai ainakin kuunnella ja myötäelää. Puolituttujen ja tuntemattomien ongelmiin ei voi onneksi puuttua.
Silloin kun itselläni on vaikeaa, on jotenkin lohdullista ajatella: "Ihmisiä ei kiinnosta paskaakaan."