Vaikka koulussani ala-asteella oltiin hyvin uskonnollisia ja rukoiltiin pulpetin vieressä seisten aamuisin kouluun tullessa, päivällä ruualle ryhtyessä ja iltapäivällä kotiin lähtiessä, en silti muista ajatelleeni että olisin osannut uskoa juuri senkaltaiseen Jumalaan kuin koulussa tarjottiin. Luterilaiseen oppiin isästä, pojasta ja pyhästä hengestä.
En tajunnut mitä se kaikki tarkoittaa. Näin mahtavankokoisen valkopartaisen säteilevän ukon kädet levällään rinnallaan jouluenkeleitä, jotka soittavat huilua pyhimysrengas kutreillaan loistaen. Niinpä, jos johonkin tuli uskoa, aloin nähdä järkeä luonnon voimissa, puissa, metsissä, kukissa ja eläimissä.
Olin tietämättäni panteisti. Panteismi tulee kreikan sanoista pan=kaikki ja theos=jumala. Filosofi nimeltään Spinoza kertoi laajemmin tästä Luojan ja luodun ykseyteen viittaavasta uskonnosta. Panteismin mukaan luonto on kaikkeus ja jumalat samaa.
Ei uskota persoonalliseen, ihmisenkaltaiseen Jumalaan, vaan jumaluus on kaikkialla läsnäoleva, ääretön luonnonvoima, energia tai maailmanjärjestys, johon kaikki olemassaoleva kuuluu.
Kelailin niin, että jos ihminen syntyessään tulee ikään kuin tyhjyydestä ja kuollessaan siirtyy takaisin jonnekin samaan tyhjyyteen, niin se tyhjyys on luomakuntaa eli luontoa, siinä virtaavaa energiaa.
Tämä kiertokulkuenergia olisi sama kaikkialla, ja siitä lähtökohdasta maan, ilmaston ja auringonvalon yhteisenä tuloksena syntyisi elämää, mutta myös kuolemaa, vaikka ihminen ei näe kuoleman tuolle puolen.
Silti kuolemassa on oma energiansa, josta nurmikot, puut ja luonto taas kerran kasvaa ja kiertokulku käynnistyy. Sanotaankin että kuolemaa ei ole kuin lääketieteellisenä faktana yhden vaiheen muuttumiskohdassa. Siinä missä ihminen kuolee, hän sammuu osittain tietyssä mielessä, mutta jo heti kuoltuaan muuttuu uudeksi energiaksi.
Kun läheiset ovat poisnukkuneet tästä tietämästämme elämän virrasta, on panteistisen lohduttavaa ajatella, että he ovat ympärillämme kaikkeudessa läsnä hiukkasina, pölynä, tähtien sakaroissa, avaruuden rakenteessa ja merten hiljaisissa saleissa.
Että luonto ympärillämme ja meissä itsessämme on niin rikas ja suunnaton voima. Että kun pidämme huolta luonnosta, pidämme huolta itsestämme, toisistamme ja kaikesta elämän kirjosta.
Siitäkin mitä pidämme vain ilmastohörhöilynä.