Juttelin taannoin ystäväni kanssa lasten ja nuorten harrastuksista ja siitä, mikä niissä on tärkeintä. Puhuimme lähinnä urheilusta, jossa kilpaileminen on usein olennainen osa.
Pakettiin kuuluu paljon muutakin. Oman lajin tuoma yhteisö, rutiinit ja kaverit ovat lopulta paljon tärkeämpiä kuin menestys.
Tutkimusten mukaan harrastukset ehkäisevät yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja passiivista elämäntapaa. Erilaiset harrastukset vaikuttavat eri tavalla hyvinvointiin. Olennaisinta on se, että lapselle ja nuorelle löytyy mieluista tekemistä, oli se sitten ohjattua tai ei.
Harrastus tuo vastapainoa koululle ja muulle elämälle. Samalla kehittyvät monenlaiset taidot, kuten tunnesäätely, vastuun otto ja ryhmässä toimiminen. Niistä on hyötyä koko elämän ajan. Hyvinvointia ja itseluottamusta lisää jo tunne siitä, että kuuluu johonkin porukkaan.
Kustannusten nousu on pakottanut monet perheet miettimään, mihin rahat riittävät. Yhtenä apuna on harrastamisen Suomen malli, jota kokeiltiin ensimmäisen kerran vuonna 2021. Sen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja mahdollistaa jokaiselle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Käynnissä olevana lukuvuonna toimintaa järjestetään 262 kunnan alueella.
Suomen mallia on ehditty jo arvioida ja tulosten mukaan mieluisa ja maksuton harrastus vaikuttaa myönteisesti lasten yhdenvertaisuuteen ja koulujen arkeen.
Olimme ystäväni kanssa yhtä mieltä siitä, että aikuisena ei muistella voittoja tai tappioita, vaan aivan muita asioita. Mieleen ovat painuneet kisa- ja pelireissut, erilaiset persoonat ja monenlaiset sattumukset.
Omasta jalkapallojoukkueestani hitsautui vuosien varrella tiivis porukka, joista monen kanssa ystävyys on säilynyt tänne asti. On helppo palauttaa mieleen yhteinen ilo voitoista ja porukalla jaettu pettymys epäonnistumisista etenkin vähän vanhempana, kun homma oli jo paljon tavoitteellisempaa kuin lapsena.
Pari hetkeä pikkujunnuvuosilta on painunut mieleeni tiukasti. Ensimmäinen tapahtui Kemissä. Joukkueemme sai vapaapotkun keskiviivan paikkeilta ja touhukkaana kenkäisin pallon suoraan maaliin. Harmi vaan, että vapaapotku oli epäsuora, eikä tuomari sen vuoksi hyväksynyt maalia. Hän kävi erikseen sanomassa, että olisi kyllä halunnut hyväksyä niin komean maalin. Muistan, miten kiukkuinen olin siinä hetkessä.
Toinen maalimuisto on Haukiputaalta. Pelasimme kentällä, jonka maaleissa ei ollut verkkoja. Vastustajan punatukkainen nopsajalka tuikkasi pallon maalikehikon sivusta sisään ja tuuletti villisti. Tuomari hyväksyi maalin, vaikka joukkueemme protestoi pontevasti.
Mieleen on jäänyt toki paljon muutakin, mutta näissä tiivistyy urheilun hienous. Ne olivat tapahtumahetkellä isoja asioita ja herättivät suuria tunteita.