Elämme vuodenaikaa, jolloin ensimmäisen kvartaalin tuloksia ihmetellään firmassa, jos toisessakin. Kevättalven lakoille on laitettu hintalappua. Mieluusti painotetaan sitä, että kyseessä oli nimenomaan poliittinen lakko.
Lakon aikana taas mieluusti tuotiin esille, ettei lakkoon ole pakko osallistua. Saatettiinpa jossain firmassa jopa käyttää ennen näkemättömän kyseenalaisia keinoja laillisen lakon rikkomiseksi. Näin laitettiin työntekijä entistä ahtaammalle lyömällä lisää löylyä vastakkainasettelun kiukaalle.
Vaikka kuinka yritetään uskotella, että eihän tämä meitä koske tai että emmehän me ole tässä osapuolena, jo vain löytyy tuttuja nimiä työnantajajärjestöjen johtopaikoilta. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen ja Teknologiateollisuus ry:n varapuheenjohtajana toimii Heikki Malinen. Edellä mainittujen järjestöjen toiveet Orpo ja Purra kuulivat ja paraikaa toteuttavat.
Alusta asti oli selvää, että hallitusohjelma on nimenomaan työnantajan toiveiden mukainen. Kun toiveita vuosi sitten kynäiltiin ja ohjelmaan istutettiin, väistämättömille seurauksille eli lakoille varmaan arvioitiin joku hinta.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten lakkotalousarvio suhteutuu toteutuneeseen laskuun. Työnantajaleirissä varmasti tiedettiin, että kun tulossa on työntekijävastaisin hallitusohjelma miesmuistiin, ammattiliitot eivät sitä taistelematta niele.
Sitä saa mitä tilaa. Tätä tilausta eivät tehneet työntekijät.
Koko hässäkkä vain siksi, että saadaan pysyvästi heikennettyä työtekijän neuvotteluasemaa. Hintana on eurojen lisäksi peruuttamaton luottamuspula, jolle ei voi laskea hintaa ja jonka vaikutusta tulevaan voi vain arvailla.