Jos sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä saisi päättää, keskussairaaloiden määrä puolittuisi sekä Suomessa että Lapissa. Kyseisiä täyden palvelun hoitokeskuksia on nyt koko maassa 15, joista kaksi löytyy pohjoisesta – Länsi-Pohjan keskussairaala Kemissä ja Lapin keskussairaala Rovaniemellä.
Työryhmän selvitys on herättänyt huolta erityisesti siellä, minne uhka kohdistuu. Huoli on ymmärrettävä, mutta sikäli turha, ettei työryhmä, niin arvovaltainen kuin se onkin, päätä mistään mitään.
Päätösvalta asiassa on Suomen hallituksella, jonka neljästä puolueesta kolme irtisanoutui selvityksestä enemmän tai vähemmän suoraan heti sen valmistuttua.
On selvää, ettei moinen sairaalakarsinta sovi myöskään oppositiolle. Se on pyrkinyt ottamaan selvityksestä poliittisen hyödyn irti leimaamalla sen hallituksen tekeleeksi ja puhumalla sairaaloiden sulkemisuhasta, vaikka työryhmä ei esitä sairaaloiden lakkauttamista, vaan niiden palveluprofiilin muuttamista – tarkoituksena on karsia kalliita ja osin tehottomia ympärivuorokautisia päivystys- ja varallaolorinkejä.
Sairaalaverkoston karsinta voi olla järkevää kansantaloudellisesti, väestörakenteellisesti ja työvoiman riittävyyden kannalta, mutta poliittisesti siitä on järki kaukana, minkä poliitikot tietävät mainiosti. Oman vaalipiirin ja varsinkin oman alueen keskussairaalan alasajo olisi poliittinen itsemurha.
Ei siis ihme, että myös osa selvitystyön tilanneiden hallituspuolueiden edustajista on esittänyt tyrmistynyttä selvityskommenteissaan.
Jotakin pitäisi silti tehdä, minkä myös poliitikot yli puoluerajojen myöntävät. Nykyinen sairaalaverkosto on auttamatta ajastaan jäljessä. Väestö on sen perustamisen jälkeen pakkautunut kasvukeskuksiin. Syntyvyyden romahdus ja ikääntyvien määrän kasvu ovat muuttaneet ja kasvattaneet sote-palvelujen tarvetta samaan aikaan, kun hoitajista on yhä suurempi pula. Sote-kustannukset paisuvat vauhdilla, kuten myös valtion velka, joka pitäisi saada hallintaan.
Tässä tilanteessa tarvitaan rohkeita ja viisaita päätöksiä. Vanhassa pitäytyminen ei ole enää vaihtoehto.
Tämä ei tarkoita sitä, että hallituksen pitäisi toteuttaa työryhmän esitys sellaisenaan, vaan sitä, ettei ehdotusta saa torjua poliittisista syistä, vaan siitä on tehtävä tarvittavat vaikutusarvioinnit ja jatkoanalyysit, ja vasta sen jälkeen johtopäätökset.
Rohkeutta tarvitsevat myös Lapin aluevaltuutetut, jotka yrittävät parhaillaan päästä sopuun Lapin ja Länsi-Pohjan keskussairaalan työnjaosta. Valmista pitäisi tulla maaliskuuhun mennessä ja jollei tule, päätösvalta asiassa siirtynee valtioneuvostolle.
Keskeistä on, että tavoitteeksi asetetut kustannussäästöt saavutetaan ja sote-henkilöstön riittävyys varmistetaan.
Pelissä on paljon. Jo tässä vaiheessa on selvää, ettei Lapin hyvinvointialueelle jää tulevien sote-verkostomuutosten myötä kahta keskussairaalaa, mutta kahden sairaalan malli on yhä mahdollista säilyttää. Tosin sekin edellyttää maakunnallista sote-yksituumaisuutta, jota ei ole tähän asti pohjoisesta löytynyt.
Työryhmä esittää, että ympärivuorokautista päivystystä antavia sairaaloita olisi yksi kullakin hyvinvointialueella. Tämä tarkoittaisi, että Lappiin jää vain yksi synnytyksiä, ympärivuorokautisia leikkauksia ja tehohoitoa antava sairaala – Lapin keskussairaala. Lapin hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila jätti tästä eriävän mielipiteen, jonka mukaan Lapille tulisi antaa mahdollisuus ylläpitää myös toista, akuuttitasoista sairaalaa. Tosin sekään ei pelastaisi Länskän synnytyksiä, sillä akuuttisairaalassa ei synnytetä, eikä anneta tehohoitoa.