Helge Niva kritisoi militarismia (LK 13.11.). Niin pitääkin, mutta hänen kritiikkinsä kohdistuu väärään suuntaan. Annan osoitteen – kuoreen voi kirjoittaa Vladimir Putin, Kreml, Moskova. Näin kritiikki kohdistuu oikeaan osoitteeseen. Venäjä on paitsi valehtelun ja vääristelyn myös militarismin suurvalta.
Tuorein osoitus Venäjän militarismista on brutaali hyökkäys Ukrainaan. Putinin kaudella Tshetshenia, Georgia, Syyria, Krimin valtaus ja itäisen Ukrainan taisteluiden lietsominen ennen laajamittaista Ukrainan hävityssotaa kertovat samaa karua militarismin sanomaa Venäjän perusasenteessa.
Mauno Koivisto ja ennen häntä ja hänen jälkeensä monet arvostetut historioitsijat ovat määritelleet Venäjän ideaksi laajentumisen myös väkivalloin. Afrikassa Niva sanoo kaunopuheisesti Venäjän tukevan afrikkalaisten omaehtoista kehitystä kohti parempaa tulevaisuutta.
Mihin tässä työssä tarvitaan raaoista otteistaan tunnettua palkka-armeijaa? Liekö militarismia. Jatkuva ydinaseella uhkailu on sekin militarismin ilmentymä, ehkäpä pahinta laatua. Ainakin seurauksiltaan tuhoisinta.
Rauhan ja ystävyyden ilmapiiristä puhuminen Neuvostoliiton ja Venäjän yhteydessä on lähestulkoon irvokasta. Neuvostoliitto oli kommunistinen diktatuuri ja pakkovalta, jonka liturgia puhui rauhasta ja ystävyydestä. Leninin ja Stalinin oppeja maailmanvalloituksesta se ei koskaan haudannut.
Rauhaa ja ystävyyttä eivät myöskään edustaneet miljoonat ja miljoonat leirien ja niskalaukausten uhrit. Sama pakkovallan ja laajentumisen idea elähdyttää myös Venäjän nykyistä valtaeliittiä. Tämänkaltaista rauhaa ja ystävyyttä oli Suomeenkin tuomassa myös Helge Niva.
Niva moittii lännen asettamia pakotteita sekaantumiseksi pakotteen kohteen sisäiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Eipä ole hurskastelulla mitään rajaa. Mitähän Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja pyrkimys maan tuhoamiseen Nivan terminologiassa sitten edustaa?