Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Mikä on elämän tar­koi­tus?

Kirjoittaja pohtii elämän tarkoitusta.
Kirjoittaja pohtii elämän tarkoitusta.
Kuva: Mikko Halvari

Mikä on vauraan ja mielenköyhän identiteetin ero? Mielenköyhä hakee identiteettiä siitä, mitä omistaa (siis pankki) – talosta, autosta ja kesämökistä. Vauraan identiteetti nousee siitä, mitä hän on sisimmässään. Hän ei tee numeroa omistuksistaan, jotka ovat omia, ei pankin. Mielenköyhä kuluttaa paljon aikaa itseensä turvatakseen kulissinsa. Vauras on tyytyväinen siitä, missä ja mitä on, hänen ei tarvitse esittää mitään.

Mielenköyhä on saanut nautintonsa omaisuuden kertymisestä. Kun maallinen taival päättyy, lavasteet lahoavat, puretaan, hylätään tai särjetään. Hän ei tehnyt mitään, mistä olisi jäänyt merkintää aikakirjoihin. Hänet unohdetaan. Hän oli vain yksi ihmisrobotti muiden joukossa, jonka elämän tehtävä oli olla vain joku ja kadota.

Vauraan elämän merkitys on siinä, mitä hän teki ja millaisen jäljen jätti jälkeensä. Vauras investoi muihin silloinkin kun tietää, ettei se suoraan hyödytä häntä itseään mutta kasvattaa tärkeitä arvoja. Hänen elämänsä jälki näkyy kauan poistumisen jälkeen jossakin muodossa.

Mielen köyhyys on sitä, että tavoittelee kaikkea muuta kuin omaa onnellisuutta. Tosin onnellisuuden voi tässä yhteydessä korvata tyytyväisyydellä.

Vanha viisaus on, että elämän tarkoitus on tulla sellaiseksi kuin on eli toteuttaa itseään. Elämän tarkoitus on pyrkiä elämään niin rehellisesti, avoimesti ja oikeudenmukaisesti kuin mahdollista vaatimatta elämältä enempää kuin mitä itse voimme ja pystymme sille antamaan.

Väitän, ettei elämällä ole ulkoapäin annettua tarkoitusta. On vaarallista hyväksyä ajatus, että joku jossakin tietää, mikä on elämämme tarkoitus. Me luomme elämällemme tarkoituksen, siinä auttavat synnynnäiset lahjat, kotikasvatus ja liian monelle kaverit sekä ympäristö.

Negatiivisuus on herkästi tarttuvaa. Jos joku heijastaa negatiivisuutta, hän levittää pessimismin myrkkyä ympärillään oleviin. Vähitellen negatiivisuuden noidankehä on vallannut koko yhteisön.

Sympatiaa on hyvän- ja pahanlaatuista. Hyvänlaatuinen on toista ihmistä arvostavaa ja lähellä empatiaa. Pahanlaatuinen sympatia muistuttaa pahimmillaan sääliä. Empatian ja sympatian eron voi karrikoidusti ilmaista näin: Jos kaveri putoaa kaivoon, se joka kokee kaveria kohtaan empatiaa, yrittää auttaa kaverin ylös kaivosta. Kun taas se, joka kokee kaveria kohtaan sympatiaa, hyppää itse sinne perässä!

Ei ole  tarkoitus arvostella kenenkään elämäntapaa, vaan pohtia sitä, mikä voisi olla elämän tarkoitus  suuremmassa skenaariossa. Vai onko sillä mitään suurempaa tarkoitusta? Kuten viisaammat ovat sanoneet, kaikella on tarkoitus, mutta mikä ja kenelle?