Poliisi kertoo epäilevänsä miehen syyllistyneen rattijuopumukseen kaksi kertaa saman yön aikana Rovaniemellä.
Poliisin tiedotteen mukaan epäilty otti tiistain vastaisena yönä auton alleen ja lähti uudelleen ajamaan vain puolitoista tuntia sen jälkeen, kun oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ja määrätty ajokieltoon.
Epäilty kertoi arvelleensa alkoholin ehtineen haihtua elimistöstä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan epäilty puhalsi edelleen seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävät lukemat.