kolumni: Kuka sinä olet sil­loin, kun kukaan ei ole kat­so­mas­sa?

pääkirjoitus: Esi­mer­kil­lä on voimaa

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Kolumni

Me­ri­poh­jo­la

-
Kuva: Sauli Herva
Kolumni

Käväisin muutama viikko sitten Merilapissa, Pohjois-Norjassa Jäämeren äärellä. Vietimme pari kolme aurinkoista nousu- ja laskupäivää Tromssan ja Yykean jylhien vuorten mahtavissa vuonomaisemissa. Monien sikäläisten esi-isät ovat alun perin 1800-luvulla Perämeren rannoilta tulleita peräpohjalaisia.

Palasin reissulta kotiin Pohjois-Suomeen, Perämeren äärelle Peräpohjolaan. Samoin kuin kveenien myös omat esi-isäni ovat peräpohjalaisia. Ovat olleet niin kauan kuin on kirkonkirjoja. Ainakin 1600-luvun alusta saakka, luultavasti vielä varhemmin.

Tunnen vahvasti kuuluvani peräpohjalaiseen alkuperäiskansaan, mutta merilappilaiseksi en samaistu lainkaan. Meri-Lappia ei lapsuudessani ollut olemassa. Tai oli, ja on tietenkin edelleen Pohjois-Norjassa Jäämeren rannalla.

Perämeren rannalla sijaitseva Meri-Lappi ei ole hyvä idea. Meri-Lappi on historiaton ja juureton. Meri-Lappi ei ole totta, vaan vedetty esiin kuin pupu taikurin hatusta. Peräpohjola on tosi kuin vesi ja totta kuin kirkon rotta. Juureva tuhatvuotinen historia ikiomasta maakuntalaulusta lähtien on tarina-aarteita pullollaan.

Hyvä ja vahva brändi-identiteetti perustuu ja tukeutuu faktoihin, tosiasioihin. Brändin rakentajille Peräpohjolassa olisi tarjolla yllin kyllin, mistä ammentaa.

Tässä ajassa uusia ja taas uusia loistavia ideoita keksitään vähän väliä toinen toisensa perään. Muoteja ja villityksiä tulee ja menee kuin raitiovaunuja. Aika harva idea kuitenkaan tulee, saati pysyy jäädäkseen. Vanhat tapasivat sanoa, että miesmuisti on seitsemän vuotta. Enää ei varmaan sitäkään.

Meri-Lappi seutukunnan nimenä heijastelee alemmuuden tunnetta ja häpeää. Sitä seikkaa emme täällä itse taida monikaan helposti ymmärtää.

Perämeri ei ole oikea meri, makeavetinen iso järviallas pikemminkin. Totta, ainutlaatuinen ja kaunis, mutta yhtään väheksymättä maailman merien joukossa vähäpätöinen.

Perämeren pohjoisrannikko ei ole Lapissa, aluehallintorajoista huolimatta. Saamelaisia täällä ei elä, tuntureita ei ole ja porojakin vain harvakseltaan.

2020-luvun peräpohjalaisten mielestä Meri-Lappi nimitys voi kuulostaa Peräpohjolaa komeammalta. Yritetään olla omaleimaisia ja tehdään pesäeroa maakunnalliseen hallintokeskukseen.

Tosi asiassa myös Rovaniemi on peräpohjalainen paikkakunta, Kemin emäseurakunnan entinen kappeli ja vanha lapinkaupan rahtiasema tiettömän erämaan laidalla.

Paljon puhutaan vetovoimasta ja pitovoimasta, mutta Merilapissa ja Peräpohjolassa emme itsekään enää tiedä, ketä olemme tai mistä tulemme. Rinnakkaisten ja päällekkäisten termien sekamelska heijastaa epäselvää identiteettiä.

Eduskuntavaaleissa äänestettiin isolle kirkolle yksi kansanedustaja aiempaa vähemmän. Silti resursseja olisi tuskin luvassa entistä avokätisemmin kenellekään. Saattaisikin olla hyvä hetki kurkotella etupainotteisesti oman hiekkalaatikon reunojen yli.

Vahva identiteetti ja hyvä itsetunto rakentuvat keskinäisestä luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä. Kaupan, sirpin, sivistyksen ja vasaran soisi puhaltavan yhteen hiileen. Sampo jauhoi yltäkylläisyyttä ja rikkautta Kalevalan Pohjolassa. Ehkä joskus elinvoimaisessa ja vauraassa Meripohjolassa!

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.