Meri-Lapin poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti hiihtolomaliikennettä. Pääväylillä liikennettä oli poliisin mukaan varsin paljon ja jonojakin pääsi muodostumaan. Liikennettä oli valvomassa kenttäpartioiden lisäksi myös partioita liikenneryhmästä.
Poliisin mukaan itse hiihtolomaliikenne sujui runsaasta liikenteestä huolimatta hyvin ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin.
Toimenpiteitä poliisille aiheutti sen sijaan paikalliset hurjastelijat.
Sunnuntaina yöllä kello puoli neljän aikaan Kemi-Tornion välisellä moottoriteillä sattui hurjastelutilanne. Kaksi autoa ajoi peräkkäin huomattavan lujaa ja nopeudet vaihtelivat 161–199 km/h välillä. Tässä tapauksessa olivat kuitenkin liikkeellä paikalliset nuoret miehet.
Molemmat kuskit joutuivat ainakin joksikin aikaa luopumaan ajokortistaan ja molemmissa tapauksissa nimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.