Valtioneuvoston toimillaan järjestämä rajafarssi itärajalla toimii oivana savuverhona hallituksen leikkauksille ja työelämän heikennyksille. Oppositio veisaa hoosiannaa vasemmistoa myöten hallituksen ripeydestä sulkea raja-asemia. Eduskunnassa näyttää olevan yksipuoluejärjestelmä.
Totuttuun tapaan media on valjastettu kaikin voimin paahtamaan kansalle rajafarssia. Vaikuttaa, että tämänkin näytelmän käsikirjoitus vuorosanoineen on päättäjillemme toimitettu muualta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) puhuu ääni väristen hybrideistä ja turvallisuusuhista. Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) nyökyttelee ja komppaa häntä vakavana. Tulee mieleen entisaikojen seurojen joomies, joka saarnamiehen puheen väliin lohkaisee, että kyllä veli puhuu kalliita sanoja.
Perussuomalaisissa heitellään yläfemmoja ja tuuletellaan raja-asemien sulkemista kuin olisi löydetty liiton arkki tai keksitty pyörä. Tästä huolimatta turvapaikkahakemukset on käsiteltävä asianmukaisesti. Muistuu mieleen aika, kun länsirajan takaa rahdattiin maahantulijoita linja-autoilla. Silloinkin hallituksessa olivat kokoomus ja perussuomalaiset.
Rajafarssin syntyyn ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen asettamat pakotteet, aikaisemmat rajoitukset rajalla ja valtionjohdon puheissa suoranaiset vihanlietsomiset naapuria kohtaan. Suomessa on ollut tapana neuvotella ja keskustella naapurin kanssa. Nyt ei taida uskottavaa neuvottelukykyistä löytyä norsunluutornista. Hupaisaa onkin, että lähes IKL-liikkeeksi muovautuneet perussuomalaiset ovat vuosia hokeneet, jotta sitä saa mitä tilaa. Niinpä niin.
Joskus koko kansan Sauliksi kutsutun presidenttimme viimeiset mailit virassaan ovat olleet surullista katseltavaa. Lopulta vain Setä-Samulin sylikoiraksi paljastuneen Niinistön johdolla maaltamme vietiin puolueettomuus ja osin myös itsemääräämisoikeus. Ennen presidenttiyttään hän oli mukana myös markan ryöstössä.
Tulevien presidenttivaalien osalta olisi suotavaa, että valitsijayhdistysten kautta ehdokkuutta tavoittelevat Saara Huhtasaari ja Paavo Väyrynen saisivat kannatuskorttinsa kerättyä kokoon. Ilman heitä vaalit ovat vain sotapsykoosiin vaipuneiden muminaa, eikä uurnalle tarvitse vaivautua. Sotekin sakkaa, mutta Ukrainan sotaa pitkittäviin sotapaketteihin velassa syvällä rypevällä Suomella on varaa. Tarvittaneen kunnon pohjakosketus ennen kuin kurssi muuttuu.