Sanna Marin sanoo, että hän voi tulevassa toimessaan toimia paremmin äänestäjiensä eduksi kuin kansanedustajana. Lausunto on täysin käsittämätön, tuulesta temmattu tyhjänpäiväisyys – harkittu sumutusyritys.
Lähtö eduskunnasta on äänestäjien halveksuntaa. Vielä vaalien alla Marin vakuutteli sitoutumistaan kansanedustajan työhön. Sitoutumista kesti siihen asti, kun vaalien tulos selvisi ja nähtiin, että pääministerin paikka meni.
Marinin kausi pääministerinä oli täynnä ristiriitoja ja skandaaleja. Bilettäminen pikkujulkkisten kanssa oli jokseenkin sopimatonta. Hänen toimintaansa leimasi vallanhalu ja halu paistatella julkisuudessa omilla ehdoilla. Välineenä oli myönteisen kuvan luominen somen keinoin.
Poseeraaminen tyylikkään näköisissä asuissa Instagramissa oli toiminnan punainen lanka. Ulkomailla tämä puri, kotimaassa ei niinkään. Kun perinteinen media "glamouriin" puuttui, Marin närkästyi ja syytti mediaa yksityiselämänsä riepottelusta.
Marinin ansioiksi luetellaan korona-ajan johtajuus ja Suomen Nato-prosessin kätilöinti. Nämä toi esille myös Tony Blair. Koronatoimia suunnitteli THL. Se teki suosituksia toimenpiteiksi ja rinnalla hääräsi hallitus Krista Kiurun ministeriön kautta aiheuttaen ajoittain eripuraa ja hämmennystä. Ruotsi, jonka koronatoimia Suomessa vähäteltiin, taisi sittenkin selviytyä koronasta vähemmin vaurioin.
Hallitus jakoi koronatukia hehtaaripyssyllä. Seurauksena oli tukea myös niille, jotka eivät sitä tarvinneet. Hallituksen mantra "rahaa on" oli kunniassaan. Rahaa oli, kun otettiin lisää velkaa. Tämä ei ollut kovin onnistunutta koronajohtamista.
Natoon Suomi meni kansan mielipiteen muututtua ja ennen muuta Niinistön määrätietoisen johtamisen tuloksena. Hallituksen toiminta oli sekin ihan laadukasta, mutta prosessia johti Niinistö. Marin ei ollut primus motor toisin, kun hänen ihailijansa ovat väittäneet. Marin totesi Venäjän hyökkäyksen alla 2022 alussa, ettei Suomi ole menossa Natoon ainakaan hänen hallituskautensa aikana.
Marinia on ylistetty Ukrainan selkeästä tuesta ja Venäjän yhtä selkeästä tuomitsemisesta. Näin hän on tehnyt, mutta linja on ollut Suomen, ei Marinin. Marin oli ihan kohtuullinen pääministeri. On meillä ollut huonompiakin, jos kohta parempiakin. Eniten hänessä häiritsi se, että valta ja suosio maailmalla taisi vähän nousta hattuun.