
Oy Sea Lapland Hotels & restaurants ltd. “Merihovi Restaurants” -ravintolaketju aukaisi viime viikolla Merihovin kiinteistössä Ristorante Rennan. Rennan ruoka- ja juomatarjoilu liittyy vahvasti Italiaan. Tarjolla on pastaa ja pizzaa laadukkaista raaka-aineista. Etenkin pastaravintolaa ovat monet kaipailleet merilappilaiseen ravintolatarjontaan.
– Ristorante Rennan idea on alkujaan syntynyt Levillä. Tätä Merihovin Rennaa voisikin kutsua Hullun Poron Rennan pikkusiskoksi, Merihovi Restaurantsin ravintolatoimenjohtaja Heli Eilittä sanoo.
Eilittä myöntää, että uuden ravintolan perustaminen koronan jälkimeiningeissä on rohkea veto, mutta katse tulevaisuuteen on käännetty ja ravintolakulttuurin palautuminen normaaliin on tärkeää.
Paineita italialaistyylisen ravintolan perustamiseen tuli asiakaskunnalta.
– Asiakkaille on tarjottu kesäisin suosituksi tulleita pizzoja Kemin sisäsatamassa Sea Lapland Hotels & Restaurants ketjuun kuuluvassa ravintola Pursiseurassa. Olemme saaneet paljon toiveita, että pizzoja voisi nauttia ympäri vuoden ja nyt toiveet ovat täyttyneet, Eilittä kertoo.
Pizzojen lisäksi ravintolassa on mahdollista tilata pasta-annoksia. Myös viini- ja coctaillistalla on makuja Italiasta. Italialaista olutta saa hanasta ja pulloista.
Ristorante Renna remontoitiin Keskuspuistokadulle entisen Aladdin Kebabin sekä viereisen liikehuoneiston tiloihin.
– Tämä on pienehkö 46-paikkainen sympaattinen italialaisia makuja sisällään pitävä ravintola, Heli Eilittä sanoo.
Renna työllistää neljä kokoaikaista ja muutaman osa-aikaisen työntekijän. Osa työntekijöistä tuli muista toimipisteistä kesän rekrytoinnin kautta, osa rekrytoitiin suoraan Rennaan.