Opiskeluaikana ostin usein halpaketjun myymälästä kolme ranskanleipää muutamalla eurolla. Kun taskunpohjalla oli vain muutama kolikko, oli laskettava tarkkaan miten pärjää parhaiten opiskelijaruokailujen välisenä aikana.
Höttöinen "pullaleipä" ei ollut ravintoarvoiltaan järkevin valinta, mutta silloin tuoteselosteiden sijaan syynättiin hintaa. Ranskanleivän lisäksi ruokakaapista löytyi yleensä myös kaurapuuroa, makaronia ja tonnikalaa.
Opiskelijan jääkaapin niukkuus palautui mieleen terveysveroista käytävää keskustelua seuratessa. Olisiko ranskanleivän sijaan ostoskoriin päätynyt ruisleipä, jos se olisi ollut halvempaa? Todennäköisesti.
Suomalaiset voivat nyt monesta näkövinkkelistä paremmin kuin silloin 1990-luvulla. Tuolloin miehistä joka kolmas tupakoi, naisista joka viides. Nyt tupakointi kuuluu onneksi enää miehistä 14 prosentin tapoihin, naisista vain joka kymmenes polttaa. Syömme terveellisemmin, humalahakuinen juominen on vähentynyt ja arkiliikuntakin on yhä useamman päivittäinen rutiini.
Jos suunta on hyvä, eikö siis pitäisi olla jokaisen oma asia, mitä hän suuhunsa laittaa ja kuinka taajaan raajojaan liikuttaa?
Viime viikolla väestön terveys- ja hyvinvointikatsauksen julkistaneiden THL:n ja Kelan mukaan ei pitäisi. Terveyden hyvä kehitys on pysähtynyt. Osa meistä voi todella huonosti, eikä asiaa voi jättää yksilöiden omien valintojen varaan.
Isoin ongelma on, ettei kaikilla ei ole mahdollisuutta valita paremmin. Eniten terveysongelmia sen kaikilla eri osa-alueilla on etenkin pienituloisilla ja vähän koulua käyneillä.
Hyvä ja ravintoarvoiltaan laadukas ruoka maksaa. Monipuolisesti ravintokolmion mukaisesti ja monipuolisesti syövät he, joilla on siihen varaa. Kasviksia ostavat etenkin he, joilla ei ole väliä sillä, maksaako tuorekurkku kuusi euroa kilolta.
Jos viikon ruokarahat ovat muutamia kymppejä, ei ole vaikea arvata haetaanko kaupasta lähellä pyydettyä siikaa vai tonnikalaa purkissa.
Vaikka terveysveroja moititaan ohjailusta, ymmärrän suola-, sokeri tai rasvaveron idean. Jos rinnakkain on kaksi samantyyppistä tuotetta, on hyvä jos terveellisempi vaihtoehto olisi halvempi. Mutta mikäli vastaavaa veroalennusta ei samaan aikaan toteutettaisi terveellisempien vaihtoehtojen hintoihin, jäisikö vaikutus minimaaliseksi? Tukahduttaisiko pieni hinnannousu makeannälkää? Maksat vain enemmän, ostit mitä hyvänsä.
Verotusjärjestelmän rakentaminen ei olisi mikään helppo juttu. Kaikki rasva esimerkiksi ei ole pahasta, vaan elimistölle tuiki tarpeellista: kuka vetää rajan siihen, minkä tyyppisillä rasvojen osuuksilla vero napsahtaa? Kuka määrittää mikä on kohtuullinen määrä sokeria leivonnaisessa ja minkälainen valvontakoneisto veron noudattamiseen tarvitaan? Ja ennen kaikkea: tehoaako se kuitenkaan tarpeeksi?