Suomi on EU:n biodiversiteettistrategiassa sitoutunut suojelemaan vanhat ja luonnontilaiset metsänsä. Vuodet 2024 ja 2025 ovat Suomessa erityistä valtion vanhojen metsien inventoinnin aikaa.
Myös vanhan metsän kriteereitä on koetettu kehitellä ja muokata – ne osaltaan vaikuttavat siihen, miten suuret pinta-alat vanhoihin metsiin tulevat sisältymään. Maanselällä, Perämeren ja Jäämeren välisellä vedenjakajalla, on säilynyt varsin yhtenäinen vanhojen metsien alue.
Maanselän alueen hallinnollinen hajanaisuus haittaa alueen suunnittelua. Alue on sen takia jäänyt yleisölle tuntemattomaksi.
Rajasin ilmakuvilta ja ympäristöjärjestöjen aiemman raportin perusteella maanselän alueen kartalle. Se on länsi–itäsuunnassa 110 kilometriä pitkä ja 10–30 kilometriä leveä kaistale (2 086 neliökilometriä), joka yltää Enontekiön kaakkoisosasta Kittilän pohjoisosaan, Inarin eteläreunoille ja Sodankylän luoteisosaan.
Alue osuu Pallastunturin ja Saariselän väliin kunnanrajojen tienoille. Perusselvitys alueesta ollaan lähettämässä viranomaistahoille, paliskunnille ja ympäristöjärjestöille.
Maanselän tämän osuuden kuvaavin nimitys on Metsä-Lapin maanselkä. Päävedenjakaja siirtyy tunturikoivuvaltaisesta Tunturi-Lapista Enontekiön itäosassa mäntyvaltaiseen Metsä-Lappiin jatkuakseen siitä itään. Luontoa leimaa pohjoinen kuusimetsänraja, suuret aapasuot ja latvavesistöt.
Hakkaamattomana alueena maanselällä on erityismerkitystä poronhoidolle. Jäkälälaitumia on etupäässä kuusimetsänrajan pohjoispuolella länsi-maanselällä, muualla etupäässä luppolaitumia. Koko alue kuuluu Pohjois-Lapin erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettuun alueeseen, osa lisäksi nykyisten saamealaispaliskuntien alueeseen. Poronhoito on alueella elämisen ja kulttuurin muoto, laidunkierto toimii osassa paliskuntia hyvin.
Metsästysalueena maanselkä tunnetaan laajemminkin, vaellusretkeilyalueena huonommin. Autiotupaverkosto on arvokas piisitupineen.
Paaraskallan tupa on uhanalaisena huonokuntoisuusarvion vuoksi. Vetoamme sen korjaamisen puolesta samoin kuin lailla suojelemattomien luonnonmetsien siirtämiseksi ensisijaisesti erämaa-alueisiin.