Lukijalta
Mielipide

Lukijalta: Väärinkäsityksiä Rovaniemen luottamuspaikkojen jaossa

Rovaniemen kaupunginvaltuusto jakoi luottamuspaikat uudestaan organisaatiouudistuksen takia. Kuva on kaupunginvaltuuston kokouksesta 9. joulukuuta.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto jakoi luottamuspaikat uudestaan organisaatiouudistuksen takia. Kuva on kaupunginvaltuuston kokouksesta 9. joulukuuta.
Kuva: Pekka Aho

Jorma Kuistio ja Miika Keränen kommentoivat puolueiden välisiä paikkaneuvotteluja omalta kannaltaan sekä Uudessa Rovaniemessä että Lapin Kansassa. Samaa asiaa käsitteli Heikki Autto UR:ssä. Minun näkemykseni asioiden kulusta on seuraava.

Torstaina 2. tammikuuta käydyssä ryhmien vetäjien välisessä palaverissa isompien ryhmien taholta kerrottiin uuden organisaation ja ryhmissä tapahtuneiden muutosten takia paikkajaon menevän uusiksi. Kysyin, eikö voitaisi jakaa mandaatit edelleen valtuustokauden alussa neljäksi vuodeksi sovitun ja kaikkien allekirjoittaman sopimuksen mukaisesti. Vastattiin kaiken menevän uusiksi.

Tuon neuvottelun tuloksena minulle syntyi käsitys, että vanha sopimus ei ole enää voimassa. Siitä ärsyyntyneenä tutkiskelin pykäliä ja lukuja ja totesin suhteellisen vaalin vaatimiseen tarvittavan viisi valtuutettua. Tältä pohjalta syntyi sopimus vaaliliitosta paikkaneuvotteluja varten.

Pitää siis paikkansa, että minun aloitteestani. Vihreiden ryhmävetäjä ei päässyt paikalle, joten heillä ei ollut suoraa tietoa kokouksen kulusta.

Sunnuntaina 5. tammikuuta neuvottelut jatkuivat isommalla joukolla virallisemmissa merkeissä. Kun minulle valkeni, että isot puolueet pitävätkin kiinni alkuperäisen sopimuksen paikkajaosta, katsoin viisaimmaksi vetäytyä Kuistion kanssa sovitusta vaaliliitosta.

Tästä seurasi, että kristillisdemokraatit säilyttivät alkukaudesta sovitut paikat. Samoin vihreille kirjattiin paikka tarkastuslautakunnassa ja lakkautettujen lautakuntapaikkojen tilalle paikat uusissa jaostoissa.

Kuistio "unohti" kertoa tämän sovittaessaan minulle "hyväksikäyttäjän" ja "oman edun tavoittelijan" manttelia, hänhän ei jäänyt seuraamaan kokousta lopputulokseen saakka.

"Heikki Auttolla olisi mielestäni ollut helppo paikallaolleena 2.1. neuvotteluissa kertoa selkokielellä minulle, että alkuperäinen sopimus on voimassa."

Maanantaina 20. tammikuuta valtuusto kokoontui päättämään paikoista 5.1. allekirjoitetun sopimuksen pohjalta kirjoitettujen nimilistojen mukaan. Ainakin minulle tuli täytenä yllätyksenä Keräsen esitys siitä, että kristillisdemokraateille sovittu ympäristölautakunnan jäsenen paikka menisikin vihreiden edustajille. Äänestyksessä 31 valtuutettua äänesti pohjaesityksen mukaisesti ja 19 valtuutettua Keräsen esityksen puolesta.

Heikki Auttolla olisi mielestäni ollut helppo paikallaolleena 2.1. neuvotteluissa kertoa selkokielellä minulle, että alkuperäinen sopimus on voimassa. Vastauksista kysymyksiini sain kuitenkin sellaisen käsityksen, ettei ko. sopimusta noudateta.

Tästä väärinkäsityksestä johtuivat ikävät jatkotapahtumat. Tarkoituksena ei ollut rikkoa vanhaa sopimusta, vaan varautua uuteen tilanteeseen.

Kirjoittaja Raimo Miettunen on kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu Rovaniemellä.