Ripaus vehreyttä tekisi Rovaniemen keskustalle ihmeitä. Olen toisinaan taipuvainen harmittelemaan keskikaupungin harmautta ja usein saankin välitöntä palautetta, että ”muuttakaa pois, mitä tuota kärvistelette.”
Mutta ei asia ole niin yksinkertainen.
Ihmisen luonteeseen kaiketi kuuluu se, että ensin täytyy taistella, ennen kuin voi luovuttaa. Taistelu vehreämmästä keskikaupungista on alkanut jo kauan ennen minua.
Vaikka ihmiset asian ympärillä ovat osittain vaihtuneet, niin meidän keskikaupungin asukkaiden viesti on ollut koko ajan selvä: ydinkeskustan viherrakentamista tulee lisätä ja vanhaa puustoa säilyttää viimeiseen saakka.
Perustuslain 20§ mukaan ”julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon”.
Mutta ei – en väitä, että kaupunki olisi perustuslaillisia oikeuksia loukannut. Korkeintaan menevän siitä, mistä aita on matalin.
Harvemmin viheralueen puuttuminen nimittäin johtaa välittömiin vakaviin terveydellisiin seurauksiin, vaikka tutkimuksista tiedetään, että ne parantavat ihmisten elämänlaatua ja terveyttä. Ja pelkäksi mahdollisuudeksi se vaikuttaminen päätöksentekoon tässä asiassa näyttää jäävänkin.
Mitään takeita siitä, että sen pitäisi vaikuttaa, ei perustuslaissa suoda.
Ihmettelen suuresti, emmekö Rovaniemellä tosiaan pysty parempaan.
Monelle, kuten itselleni, Ruokasenkadun puuston kaataminen oli valtava menetys. Kun keskikaupungin ainoan puiston yhtenäiset vanhat puut vietiin, tiedetään ettei tilalle aivan hetkessä vastaavia kasva.
Sitten uutisoitiin (LK 29.5.), että Konttisenpuiston pensaat kaadettiin vahingossa. Tarina keskustan viheralueiden kohtalosta alkaa saada farssin piirteitä.
Tekisi mieli sanoa, rakas Rovaniemi, että pilalla olet. Mutta en sano.
Sen sijaan toivotan kaikki tervetulleeksi – nimittäin yhteiseen taisteluun vehreämmän keskustan puolesta asfalttia vastaan. Sitä se nimittäin on, taistelua, vuodesta toiseen.