Lukijalta
Mielipide
Tilaajille

Lu­ki­jal­ta: Iso vie, pieni vikisee

Tämä tapahtui joskus vuosituhannen alussa. Itä-Lapin kuntayhtymän kuntien välit olivat taas kerran alkaneet jostain syystä tökkiä. Sallan kunnassa tehtiin yksimielinen päätös lähteä hakemaan yhteistyökuvioita Kuusamon suunnalta. Olisivatko Kuusamo, Taivalkoski ja Pudasjärvi myötämielisempiä kumppaneita kuin Kemijärvi, Pelkosenniemi ja Savukoski? Ei tiedä, täytyy kokeilla, ajattelivat kuntapäättäjät.

Yhteistyön tekeminen ja suunnittelu vaativat yhteisiä kokoontumista. Näitä tilaisuuksia sanotaan hienosti seminaareiksi. Yksi seminaari oli Taivalkoskella koulun juhlasalissa. Kun alkutoimet oli suoritettu, tuli esitelmän vuoro. Eteen asteli mies ilman kalvoja tai muutakaan valmiiksi kirjotettua paperinippua. Hän katseli kuulijoita vaiti niin kauan, että arvelin hänen unohtaneen ensi sanan, jolla piti esitelmä aloittaa. Sitten hän aloitti ja teksti oli sellaista, että sen alku jäi mieleen.