Lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le

Sofian kuo­le­mas­ta alkoi raskaan surun aika – luonto antaa Sari Huh­ta­sel­le uskoa siihen, että elämä jatkuu me­ne­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta

Huhtasten Sofia-tyttären kuolemasta tuli helmikuussa kuluneeksi vuosi. Luistelu oli Sofialle rakas harrastus. Hän valmensi muodostelmaluistelijoita.
Huhtasten Sofia-tyttären kuolemasta tuli helmikuussa kuluneeksi vuosi.
Huhtasten Sofia-tyttären kuolemasta tuli helmikuussa kuluneeksi vuosi.
Kuva: Sari Huhtanen

Viime toukokuussa, kun kevättulva saartoi Rovaniemeä, Sari Huhtanen nousi eräänä lauantaiaamuna kuudelta ja lähti pyöräilemään.

– Kolme tuntia kiertelin ja katselin, kun joka paikka tulvi. Siinä unohtui kaikki muu. Välillä sitten vain mietin, että olisipa Sofiakin nähnyt tämän.

Sari Huhtanen on aina liikkunut paljon luonnossa. Sinne hän sanoo menevänsä haahuilemaan, kun haluaa selvittää yksin omia ajatuksiaan. Luontoon voi mennä myös kaverin kanssa ja puhua kaikesta maan ja taivaan välillä.

Luonto merkitsee Huhtaselle myös kauneutta, jota hän haluaa ikuistaa valokuviinsa. Huhtasen kuvia on julkaistu lukijan kuvina muun muassa Uusi Rovaniemi -lehdessä. Huhtasen Instagram-tilillä on noin 2 500 seuraajaa.

– Siitä on tullut tapa, että katson maisemaa raamien läpi. Luonnossa on niin paljon nähtävää ja pieniäkin yksityiskohtia. Polulle pudonnut puun lehtikin voi olla niin kaunis, että haluan kuvata sen.

Sari Huhtanen sanoo, että metsässä haahuilu helpottaa hänen oloaan. ”Aika usein olen liikkeellä yksin ja selvitän omia ajatuksiani. Koskaan minua ei pelota luonnossa.”
Sari Huhtanen sanoo, että metsässä haahuilu helpottaa hänen oloaan. ”Aika usein olen liikkeellä yksin ja selvitän omia ajatuksiani. Koskaan minua ei pelota luonnossa.”
Kuva: Leena Talvensaari

Sofia lähti aamuyön tunteina

Sari ja Pertti Huhtasen Sofia-tytär ei nähnyt viime kevättä, sillä hän kuoli äkillisesti viime vuoden helmikuussa. Silloinkin oli lauantaiaamu, ja Sari Huhtanen meni heti herättyään Sofian huoneeseen ihmetellen, eikö tämä ollut noussut ylös. Sofian piti lähteä valmentamiensa muodostelmaluistelujoukkueiden kanssa kisamatkalle Ouluun.

Äiti löysi tyttärensä kuolleena vuoteestaan. Terve ja urheilullinen 22-vuotias nainen oli kuollut aamuyön tunteina, eikä kuolinsyytä pystytty selvittämään useiden kuukausien tutkimuksista huolimatta. Kuolemaa epäiltiin sydänperäiseksi, mutta varmuutta asiaan ei saatu.

Sofian kuolemaa seurannut aika on ollut perheelle äärimmäisen rankkaa – niin rankkaa, ettei sitä voi täysin ymmärtää, ellei ole kokenut samaa.

– Elämä menee aaltomaisesti. Välillä on ihan hyviä hetkiä, mutta välillä mennään pohjamutia myöten, Sari Huhtanen kuvaa.

Luonnossa taakka kevenee

Huhtasten pelastus ovat olleet ystävät ja muut läheiset. He ovat muodostaneet tukiverkon, joka on auttanut perhettä pysymään pinnalla.

Läheisten lisäksi Sari Huhtanen on löytänyt apua sieltä, mistä on sitä saanut ennenkin – luonnosta. Luontoon hän suuntaa aina silloin, kun tuntee kulkevansa mustassa tunnelissa ja tarvitsevansa ilmaa ympärilleen. Luonto sananmukaisesti tuulettaa mieltä.

– Luontoon voi mennä vaikka kuinka synkän pilvimassan kanssa, ja jossakin vaiheessa vain huomaa, että pilvi on haihtunut pois. Taakka on kotiin tullessa aina kevyempi.

Huhtanen sanoo, että jollakin tavalla luonto antaa toivoa tulevasta. Luonto muuttuu ja uusiutuu jatkuvasti eikä sen kiertokulku pysähdy pienen ihmisen murheisiin.

– Itse elän nyt päivän kerrallaan. Tulevaisuuden suhteen suurin toiveeni on, että saisimme elää perheen kanssa normaalia elämää.

Sari Huhtanen kuvaa paljon ja laittaa kuviaan Instagramiin. Siellä hänellä on noin 2500 seuraajaa.
Sari Huhtanen kuvaa paljon ja laittaa kuviaan Instagramiin. Siellä hänellä on noin 2500 seuraajaa.
Sari Huhtanen kuvaa paljon ja laittaa kuviaan Instagramiin. Siellä hänellä on noin 2500 seuraajaa.
Kuva: Sari Huhtanen

Ajatuksille pitää antaa aikaa

Rovaniemellä mieluisin paikka Huhtaselle on Ounasvaara, jossa hän sanoo osaavansa jo liikkua melkein silmät ummessa. Myös Pöyliövaara sekä lähimetsät Pöykkölässä ovat rakkaita.

Huhtanen liikkuu luonnossa kävellen, hiihtäen tai pyöräillen. Viime keväänä hän hankki sähköavusteisen fatbiken, jolla hän on päässyt kulkemaan entistä pitempiä matkoja.

– Tänä talvena hankimme liukulumikengät, ja ne ovat olleet ihan huippujuttu. Ne ovat avanneet uusia maailmoja, kun ei tarvitse kulkea latuja tai polkuja pitkin.

Liikkuen ja ulkoillen Sari Huhtanen pyrkii pitämään huolta omasta jaksamisestaan. Hän käy töissä perheen yrityksessä, mutta pystyy myös pitämään vapaata, jos tuntee olevansa sen tarpeessa.

Hän haluaa antaa aikaa omille ajatuksilleen ja tunteilleen – niitä ei kannata pakoilla täyttämällä päivänsä esimerkiksi työnteolla.

– Uskon, että jos yrittää hukuttaa surua ja lykätä asioiden käsittelyä, niin jossakin vaiheessa ne kuitenkin tulevat vastaan. Sitten se voi olla entistäkin rankempi paikka.

Pelastuslautalla saman kokeneita

Sofia jätti läheistensä elämään valtavan aukon, mutta myös suuren kysymyksen, johon ei koskaan saada vastausta. Miksi? Kuolema olisi ehkä ollut helpompi hyväksyä, jos kuolinsyy olisi saatu selville.

Sari Huhtasen mieleen on jäänyt myös pelko siitä, että muillekin läheisille tapahtuu jotain pahaa. Aamuisin hän usein tarkistaa, että mies ja poika hengittävät.

– Sitä toivon, että tämä pelko joskus hellittää.

Katkeruutta Sari Huhtanen haluaa välttää viimeiseen saakka, sillä hän tietää, että katkeruus vain karkottaisi ihmiset ympäriltä. Huhtanen sanoo saavansa hyvää mieltä esimerkiksi tyttärensä ystävien tai valmennettavien tapaamisesta.

– On ihanaa, että nuoret tulevat juttelemaan ja kertomaan kuulumisiaan. Siihenkin on joutunut tottumaan, että kaikki aikuiset eivät syystä tai toisesta pysty kohtaamaan meitä.

Huhtasen elämään on tullut myös ihmisiä, jotka tietävät omasta kokemuksesta, mitä lapsen menettäminen tarkoittaa. Hän on mukana Pelastuslautaksi nimetyssä WhatsApp-ringissä, johon kuuluu yhteensä neljä viime vuonna aikuisen lapsensa menettänyttä vanhempaa.

– Ringistä saa aina apua, sillä siinä kaikki tietävät, mitä toiset käyvät läpi. Odotamme kovasti sitä, että pääsemme tapaamaan toisemme sitten, kun koronatilanne sen mahdollistaa.