Maanantaina 2.5. pidetyssä valtuuston kokouksessa nähtiin näytös, josta väistämättä mieleen tuli viisi vuotta sitten tehty Mehiläispäätös. Silloinhan päätöksenteosta laittomasti jäävättiin kaksi henkilöä, jotta saataisiin omalle ”joukkueelle” mieluinen päätös. Ja todellakin, oikeuslaitos katsoi myöhemmin, että kyse oli laittomasta päätöksestä. 2.5. Kokoomus yritti samaa temppua teatterin osalta.
Ymmärrän sen, että omasta kannasta pidetään kiinni, mutta sitä en ymmärrä, että lähdetään tälle likaiselle linjalle. Kokoomus yritti kyseenalaistaa yhden teatteria puolustavan valtuutetun päätöksentekokykyä jääviyden perusteella täysin perusteettomasti. Olisiko kannattanut ottaa asiasta selvää omalta lakihenkilöltä, ennen kuin tekee itsestään kieron pelin pelaajaa. Tällaiset temput vievät politiikkaa väärään suuntaan yleisön silmissä ja tekevät yhteistyöstäkin tulevaisuudessa vaikeampaa.
No, päätökseksi saatiin temppuilusta huolimatta se, että teatterille annettiin mahdollisuus jatkaa ammattimaisena teatterina yhdistyspohjaisena. Nyt pitää laittaa kaikki peliin sen puolesta, että käydään oikeat neuvottelut seutukunnan muiden kuntien kanssa siitä, mikä olisi paras ratkaisu kulttuurin ylläpitämiseksi Meri-Lapissa. Mitä leveämmät hartiat saadaan, sitä paremmin ja tehokkaammin se voi toimia. Samalla se hyödyttää koko seutukuntaa.
Ja nyt se teatteritila heti työn alle. Sitä on viivytetty aivan liian kauan. Ollaan luovia, ollaan armollisia, ollaan puolesta, ei vastaan. Ollaan kulttuurin puolesta. Se tuo hyvinvointia kaikille.