
Koronapandemian takia myönnettyjä valtion kustannustukia yrityksille on maksettu maakuntien kokoon nähden suhteellisesti eniten Lappiin, Uudellemaalle ja Ahvenanmaalle, selviää Valtiokonttorin viikonloppuna julkaisemista tilastoista.
Käynnissä on parhaillaan kolmas hakukierros. Yhteensä tukea on maksettu noin 340 miljoonaa euroa.
Tuesta noin 19,2 miljoonaa euroa on maksettu Lappiin, mikä on asukaslukuun suhteutettuna paljon. Tukea on maksettu yhtä lappilaista kohti 108 euroa, kun useimpien maakuntien kohdalla vastaava luku on 30:n tienoilla.
Samalle tasolle yltää vain monien suurten yritysten kotipaikka Uusimaa, jonne tukea on maksettu yli 188 miljoonaa euroa eli 110 euroa asukasta kohden.
Lapin kohdalla tuen suurta määrää selittää Valtiokonttorin palvelujohtajan Mari Selvirannan mukaan matkailualan keskeinen osuus maakunnan taloudessa.
Ravitsemistoiminta ja majoitus ovat kärsineet koronarajoituksista erityisen paljon, ja niitä on myös tuettu toimialoista eniten valtion kustannustuilla: yhteensä noin 60 miljoonalla eurolla.
Kaikki Lapin eniten tukea saaneet yritykset ovatkin matkailualan yrityksiä: kittiläläiset Levi Ski Resort ja Hullu Poro sekä muoniolainen Lapland Hotels ovat kaikki saaneet 500 000 euron tuen.
Kittilään yhtä paljon tukea kuin Pohjois-Karjalaan
Uudenmaan ja Lapin jälkeen suhteessa eniten tukea on maksettu Ahvenanmaalle: 2,5 miljoonaa euroa eli 83 euroa asukasta kohden. Myös Ahvenanmaalla tuen saajissa korostuvat matkailualan yritykset.
Absoluuttisesti eniten tukea on maksettu Uudenmaan jälkeen Pirkanmaalle (yli 26 miljoonaa euroa) ja Varsinais-Suomeen (yli 25 miljoonaa euroa).
Vähiten tukea suhteessa asukaslukuun on maksettu Pohjois-Karjalaan, jonka yritykset ovat saaneet tukea 3,2 miljoonaa euroa eli 20 euroa asukasta kohden.
Koko Pohjois-Karjalan maakuntaan on maksettu vain vähän enemmän tukea kuin 6 400 asukkaan Kittilän kuntaan, jonka yritykset ovat saaneet tukea yli kolmen miljoonan euron verran.
Absoluuttisesti vähiten tukea on maksettu Keski-Pohjanmaalle, reilut 1,5 miljoonaa euroa.
Nykyinen hakukierros jatkuu juhannukseen asti
Kustannustuen kolmas hakukierros alkoi 27. huhtikuuta, ja hakuaikaa on 23. kesäkuuta asti. Toistaiseksi hakemuksia on nykyisellä kierroksella tullut Valtiokonttoriin vajaat 10 000.
– Ilman muuta tässä kustannustuki kolmosessa ravintolat ovat isoimpina tuensaajina, Selviranta sanoo.
Yrityskohtainen kustannustuen enimmäismäärä on tällä hetkellä 1,8 miljoonaa euroa, ja tämä summa voi Selvirannan mukaan tulla monilla suuremmilla yrityksillä täyteen nykyisellä tukikierroksella.