La­tu­kah­vi­las­ta Es­pan­jaan? – Ou­nas­vaa­ran pe­rus­kou­lun 7.D-luok­ka kerää la­tu­kah­vi­las­sa rahaa luok­ka­ret­keen

Ounasvaaran peruskoulun 7.D-luokan oppilaat hoitavat latukahvilaa vuorotellen. Viime sunnuntaina työvuorossa olivat Samuel Heino (vas.), Joona Uusisalmi, Joonas Silvenius ja Matte Ahola.
Ounasvaaran peruskoulun 7.D-luokan oppilaat hoitavat latukahvilaa vuorotellen. Viime sunnuntaina työvuorossa olivat Samuel Heino (vas.), Joona Uusisalmi, Joonas Silvenius ja Matte Ahola.
Kuva: Leena Talvensaari

– Voi, täälläkö on latukahvila!

Moni hiihtäjä ja kävelijä yllättyi iloisesti viime viikonloppuna, kun löysi Kirkonjyrhämän jäältä latukahvilan. Kahvin, teen, kaakaon ja mehun lisäksi tarjolla oli kotitekoisia leivonnaisia sekä grillimakkaroita.

– Kauppa on käynyt ihan mukavasti. Eniten on mennyt kahvia, kertoivat Samuel Heino, Joona Uusisalmi, Joonas Silvenius ja Matte Ahola, jotka hoitivat kahvilaa sunnuntaina.

Pojat ovat Ounasvaaran peruskoulun 7.D-luokan oppilaita, ja latukahvila on luokan yhteinen projekti, jossa oppilaat keräävät rahaa luokkaretkeä varten. Luokkaretkelle on tarkoitus lähteä kahden vuoden kuluttua eli yhdeksännellä luokalla.

– Vaikka tilanne on nyt haastava, haluamme uskoa, että kahden vuoden kuluttua tilanne on normaalimpi ja pääsemme matkustamaan. Tämä on meille nyt sellainen hyvän mielen juttu, sanoo 7.D:n luokanvalvoja Marjo Laiho.

Moni opiskellut espanjaa

Luokan ensisijainen haave on matkustaa Espanjaan, sillä luokan 23 oppilaasta yli puolet on opiskellut espanjan kieltä neljänneltä luokalta lähtien. Heidän toiveenaan on päästä käyttämään kieltä aidossa ympäristössä.

– Mihin kaupunkiin matka suuntautuu, siitä päätämme myöhemmin rahavarojen ja tilanteen mukaan. Ja varaudumme henkisesti myös siihen, että etsimme matkakohteen jostain lähempää, jos Espanjan matka ei onnistukaan, Laiho sanoo.

Luokkaretkestä päätettiin viime syksynä, jolloin myös vanhemmat lupautuivat tukemaan sitä pienillä summilla. Matkakassan kerryttäminen on kuitenkin pääasiassa oppilaiden oma projekti. Viime syksynä he myivät karkkeja ja keksejä ja nyt he siis hoitavat latukahvilaa.

– Tämä on oppilaille hyvä harjoitus opetella työntekoa ja ottaa vastuuta omista asioistaan. Toki kahvilassa on aina myös joku aikuinen valvomassa.

Latukahvila on toiminnassa viikonloppuisin ja näillä näkymin myös pääsiäisenä. Koronaturvallisuudesta kahvilassa huolehditaan muun muassa valvomalla, ettei usea henkilö asioi tiskillä yhä aikaa.

Latukahvila Kirkonjyrhämän jäällä on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin noin klo 11–15 sekä pääsiäisenä perjantaista maanantaihin. Maksuna käyvät käteinen ja MobilePay.