Kaivostoimintaan ja mineraalinetsintään erikoistunut Latitude 66 Cobalt -yhtiö on jättänyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille kolme uutta malminetsintälupahakemusta. Alueista kaksi sijaitsee Lapissa, Posiolla ja Rovaniemellä.
Vinsa-niminen lupahakemusalue sijaitsee Rovaniemen ja Ylitornion aluerajan tuntumassa tien 930 eteläpuolella. Ylitornion rajalle alueelta on matkaa noin viisi kilometriä. Alue on kooltaan runsaat 830 hehtaaria.
Muikkuvaara 2 -niminen hakemusalue puolestaan sijaitsee Posiolla noin kymmenen kilometriä kunnan keskustasta pohjoiseen, tien 947 eteläpuolella.
Rovaniemen hakemusalueella on 30 maanomistajaa ja Posion alueella 11. Yhtiö kertoo tiedotteessaan lähettävänsä maanomistajille kirjeet lupahakemuksiin liittyen.
Osana malminetsintälupien käsittelyprosessia on kuulutusmenettely, jonka yhteydessä alueen asukkaat, maanomistajat, kunnat, paliskunnat, yritykset ja muut tahot voivat esittää näkemyksensä hakemusalueiden sopivuudesta.