En patikoi, hiihdä enkä laskettele. En metsästä enkä liioin kalasta. Tykkään olla wifin, asfaltoidun tien ja posliinipöntön läheisyydessä.
Poronliha ei kuulu suosikkeihini. En ymmärrä hillan suosiota. Sen poimimista en edes harkitse. Leipäjuustoon suhtaudun suurella varauksella.
Olen kylmänherkkä. Pelkään pimeää ja pimeällä ajamista. Inhoan lumitöitä. Viimeistään helmikuun loppupuolella alan inhota myös lunta, sillä eri leveyspiirillä kasvaneena elän silloin jo kevättä.
Petyn, kun täällä se tuleekin vasta toukokuussa. Samaan aikaan kuin sääsket, nuo verenhimoiset pikkupaholaiset.
Lappi on brändätty niin, että täällä selviytyäkseen jokaisella pitäisi olla vähintään eräoppaan tutkinto. Miksi ihmeessä kaltaiseni etelän vetelä silti muutti tänne?
Ensinnäkin elämä pohjoisessa on yksinkertaisesti helpompaa.
On harhaluulo, että etelässä olisi lyhyt matka joka paikkaan. Laskin äskettäin, että kahdenkymmenen pääkaupunkiseutuvuoden aikana matelin autojonossa töihin ja takaisin muiden kaltaisteni ympäröimänä yhteensä 366 vuorokauden verran. Yli vuoden elämästäni.
Pohjoisessa työmatkaa on saman verran. Se sujuu puolet nopeammin eikä ruuhkaa ole koskaan. Sen sijaan on ihania maisemia.
Helsingin läheisyys ei myöskään takaa, että olisi aikaa tai jaksamista nauttia kaikesta sen annista. Lappiin muutettuani olen käynyt ulkona syömässä tai erilaisissa tapahtumissa tiheämmin kuin etelässä koskaan.
Etelässä kaikilla on aina kiire. Tapaaminen ystävän kanssa edellyttää kalentereiden synkronoinnin ja jos hyvin käy, sopiva aika löytyy seuraavassa kuussa. Täällä ystäviä tavataan spontaanisti ja aina on aikaa kupilliselle kahavia.
Voin tietenkin puhua vain Rovaniemen seudusta, sillä muualla pohjoisessa asumisesta minulla ei ole kokemusta. Mutta sen voin sanoa, että Rovaniemi on kokoaan suurempi kaupunki.
Kulttuurielämä on vireää ja palveluita on paljon. Autolla pääsee joka paikkaan, mutta keskustassa kaikki on myös kävelymatkan päässä.
Siinä missä etelässä olet vain asiakas, täällä kampaajasta tai tatuoijasta tulee nopeasti myös kaveri.
Pohjoisen ihmiset ovat aitoja.
Täältä puuttuu se merkillinen oman elämän kiillottaminen, mitä etelässä näkee paljon. Ilot ja surut kerrotaan suoraan. Itseä ei tarvitse ylen määrin korostaa eikä sen puoleen surkutellakaan.
Jatkuvan itseanalyysin sijaan täkäläisissä on rehellistä itsensä hyväksyntää hyvässä ja pahassa.
Näillä minä Lappia markkinoisin.
Plus tietenkin revontulilla ja yöttömällä yöllä. Ne eivät vaadi kokijaltaan muuta kuin kykyä ihmetellä, joten sopivat meille etelän vetelillekin.