kolumni: Mud­dus­jär­ven pa­lis­kun­nan met­säs­tys­kiel­to on tais­te­lu­huu­to

Influenssa: Ro­va­nie­mi aloit­taa inf­luens­sa­ro­ko­tuk­set mar­ras­kuus­sa – aikaa ei voi vielä varata

Pääkirjoitus
Tilaajille

Län­si­mais­sa on hyvä muistaa so­ta­vä­sy­myk­sen kes­kel­lä­kin se, että suur­val­lak­si pyrkivä Venäjä tuskin tyytyy yhteen val­loi­tuk­seen, jos se sille suodaan – Uk­rai­nan tu­ke­mis­ta on jat­ket­ta­va

Pääkirjoitus // 29.6.2022

Venäjän armeija käy Ukrainassa raakalaismaista hyökkäyssotaa, jollaista ei ole nähty Euroopassa sitten toisen maailmansodan kauhujen. Taktiikkana on murtaa puolustajan vastarinta ja puolustustahto keinolla millä hyvänsä, kuten massiivisilla pommituksilla, joiden kohteeksi ovat joutuneet paitsi kokonaiset kylät ja kaupungit myös näennäisen sattumanvaraisesti valitut siviilikohteet eri puolilla Ukrainaa.

Tuorein esimerkki brutaalista sotataktiikasta tulee Krementšukin kaupungista Keski-Ukrainasta, missä Venäjä iski ohjuksilla ostoskeskukseen. Siellä oli iskun aikana jopa tuhat asiakasta, joista kymmenet kuolivat tai loukkaantuivat. Kyseessä on ilmiselvä sotarikos – yksi monista, joihin hyökkääjä on syyllistynyt neljä kuukautta jatkuneen sodan aikana. On selvää, että vaikka Venäjän sota- ja valtiojohto kiistää rikokset ja esittää tietämätöntä, se tietää sodankäyntitaktiikkansa rikkovat paitsi kansainvälisiä sopimuksia myös ihmisyyden moraalisääntöjä. Yhtä selväksi on tullut, etteivät Kreml ja sen komentamat kenraalit välitä tappotyönsä seurauksista. Siviilejä ryöstävillä, raiskaavilla ja surmaavilla sotilailla on teoilleen johtajiensa tuki ja jopa siunaus.