Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitys jättää syvän jäljen erityisesti harvaan asuttujen Lapin kuntien arkeen. Listalta löytyvät leikkaukset muun muassa kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin, kun tavoitteena on lähes miljardin euron sopeutus ensi vuodelle ja jopa miljardin kasvavat säästöt vuoteen 2027 mennessä.
Kesähelteistä huolimatta tarvitsemme lämpimämpää politiikkaa, joka ei aja heikoimpia taas syvemmälle ahdinkoon.
Lapin kunnat, joilla ei ole varaa uudelleen järjestää peruspalveluja, eivät voi venyttää rajallisia resurssejaan loputtomasti. Kuntaliiton pääekonomistin Minna Punakallion mukaan juuri pienet ja taloudellisesti tiukoilla olevat kunnat joutuvat kipuilemaan, jos valtionosuuksia leikataan. Vaikka kyse ei ole suoraan perusopetuksesta, myös byrokratian vähentämiseen tarkoitettujen säästöjen koulupintoja koetellaan Lapissa arjessa, missä jokainen opettaja, ohjaaja ja sosiaalityöntekijä ovat tärkeitä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuki, joka jo nyt toimii äärirajoilla ja korvaa puuttuvia palveluita, on puristuksissa. SOSTE varoittaa, että yli 60 prosentin leikkaukset vaarantavat ennalta ehkäisevän työn ja paikallisen tuen, joka tuntuu ihmisten arjessa, erityisesti nuorten ja lasten elämässä.
Juuri lapset ja nuoret kärsivät ensimmäisinä: koulut, nuorisotyö, kulttuuri ja kehitys näkyvät investointeina tulevaisuuteen. Niiden puute leikkaa juuria, joista kasvaa osallisuus, hyvinvointi ja osaaminen. Leikkaamalla tutkimuksesta ja osaamisesta maan hallitus leikkaa pohjan Suomen tulevalta menestykseltä.
Purran vakuuttelu siitä, että “meidän täytyy tehdä sellaisia toimia, jotka tavallisen kansalaisen elämässä näkyvät mahdollisimman vähän”, ei kanna Lapissa. Kun ihmiset joutuvat vetämään lapsiaan pois harrastuksista, hakemaan apua yhä kauempaa, odottamaan mielenterveyspalveluihin kuukausia, ei pieni leikkaus jää pimentoon, vaan sattuu, näkyy ja rapauttaa luottamusta. Vaikka kuinka vakuutellaan, että leikkaukset kohdistuvat toissijaisiin kohteisiin, osuvat valtionosuusleikkaukset juuri kipeimmin tavallisen suomalaisen arkeen.
Leikkauslistat eivät ole neutraaleja, vaan poliittisia valintoja. Jos valtion sopeutustoimet rakennetaan ylläpitämään verohelpotuksia vain osalle tai näyttämään talousvetovoimaisuutta, saavat köyhimmät jälleen kantapään kautta maksaa kalliin hinnan. Lapin lapsille, nuorille ja heidän peruspalveluillensa tämä ei ole kestävää kehitystä. Se on hauraiden yhteisöjen kuormittamista tulevien sukupolvien hyvinvoinnilla.