Irtisanomisten vaara: Laphan hen­ki­lös­töä kos­ke­vat yt-neu­vot­te­lut alkavat tors­tai­na

Kolumni: Välitä lem­mi­kis­tä­si ja kerää koi­ran­ka­kat kadulta

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Lä­hi­pal­ve­lui­den kar­sin­ta ei pelasta ta­lout­ta

Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja Petteri Holma kirjoitti hämmentävän kolumnin (LK 26.10., ”Kaikkien aikojen kala(stelu)valhe”). Yksikään puolue ei luvannut vaaleissa, että sosiaali- ja terveyspalveluihin kuluisi uudistuksen vuoksi vähemmän rahaa kuin aikaisemmin. Uudistuksen tarkoitus on ollut kaikissa kymmenen vuoden aikana esitetyissä malleissa hillitä kustannusten nousua, ei laskea kustannuksia.

Kustannusten nousun taustalla on tunnetusti muun muassa väestömme ikääntymisestä johtuva palvelutarpeen kasvu. Suomi ei silti tuhlaa rahaa sote-palveluihin suhteessa kansakuntamme tulopohjaan. Terveydenhuollon menot suhteessa bruttokansantuotteeseen 2020 olivat Suomessa 9,5, Ruotsissa 11,5, Tanskassa 10,5 ja Norjassa 11,3 prosenttia.

Yksikään puolue ei luvannut aluevaaleissa, että jokaisessa kunnassa tulee olemaan tulevaisuudessa täyden palvelun terveyskeskus tai sote-asema. Sen sijaan keskusta lupasi, että jokaisessa kunnassa säilyy perustason lähipalveluita. Sitä voidaan kutsua vaikka sote-pisteeksi. Sen puolesta taistelemme edelleen.

Palveluvalikoima vaihtelee kunnittain ja tulee vaihtelemaan vielä enemmän tulevaisuudessa. Kiinteitä toimipisteitä korvataan myös liikkuvilla, digitaalisilla ja kotiin vietävillä palveluilla. Tämä on välttämätöntä kustannustehokkuuden parantamiseksi ja tarkoittaa myös monessa tapauksessa palveluiden parantumista.

Moni saattaa myös kuvitella, että perustason palveluverkon karsinta toisi automaattisesti merkittävät säästöt. Se saattaa vain pahentaa henkilöstöpulaa, kun kaikki työntekijät eivät siirry uudelle paikkakunnalle. Samalla uudistuksen tavoite siirtää painopistettä erikoissairaanhoidosta edullisempaan perustason palveluihin voisi vesittyä.

Erikoissairaanhoidossa keskitetyt palvelut ja nykyistä voimakkaampi työnjako ovat sen sijaan välttämättömiä. Nykyisellä menolla osaajat loppuvat ennemmin kuin rahat.

Kirjoitus antaa ymmärtää, että hyvinvointialueet eivät olisi paras alusta uudistuksen tavoitteiden toteuttamiseen kutsuen niitä ”luiskiksi olkapäiksi”. Onneksi hyvinvointialueiden johtajat uskovat uudistukseen. Nyt kysytään vain malttia ja rohkeutta päättäjiltä.

Kirjoittaja on kansanedustaja (kesk.).