Onnettomuudet: Mal­mi­ju­na suistui jälleen rai­teil­taan

Kuvagalleria: Pidetyn kiek­koe­ro­tuo­ma­rin ura päättyi Ro­va­nie­mel­lä

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan - tutustu ja hae tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Lää­kä­ri­lii­ton osal­lis­tu­mi­nen kou­lu­tus­tar­peen ar­vioin­tiin tulee estää

Kirjoittajan mukaan lääkärien liian pienet koulutusmäärät johtavat kohtuuttomaan kilpailuun osaavasta työvoimasta.
Kirjoittajan mukaan lääkärien liian pienet koulutusmäärät johtavat kohtuuttomaan kilpailuun osaavasta työvoimasta.
Kuva: Nina Susi/Arkisto

Terveydenhuoltojärjestelmämme suurimpia haasteita on työvoimapula. Suomessa on vähemmän lääkäreitä kuin OECD-maissa keskimäärin ja useita tuhansia liian vähän. Ruotsista ja Tanskasta jäämme vertailukelpoisilla käsitteillä lääkäritiheydessä jälkeen yli 20 prosenttia.

Useat tahot ovat ottaneet kantaa lääkärikoulutuspaikkojen lisäämisen puolesta. Lääkäriliitto on sen sijaan 1990-luvulta lähtien tavoitellut koulutusmäärien alimitoittamista parantaakseen lääkäreiden asemaa.

Opiskellessani vuonna 2011 lääkärityövoimaa vuokrattiin päivystyspisteisiin. Palkka oli 100 e/h, eli 2400 e/vrk. Suuri osa vuokratyövoimasta oli lääketieteen opiskelijoita, joiden tulisi vielä opetella lääkärin työtä pätevän lääkärin ohjauksessa.

Meillä virassa oleville terveyskeskuslääkäreille on lähetetty tarjouksia, joissa liikeyritys maksaisi virkatyötä vastaavasta työstä 14 500 e/kk.

Lääkärityövoiman vuokraus on nykyään arkipäivää myös erikoissairaanhoidossa. Sovimme vastikään vuokraavamme Mehiläiseltä kolme silmälääkäriä hintaan 315 000 e/kk. Kilpailutukseen osallistui kaksi yritystä, ja Terveystalon tarjous oli 316 000 e/kk. Tämä on pelkkä jäävuoren huippu.

Laki velvoittaa meitä tuottamaan lääkäripalvelut. Vuokrayritys voi nostaa palkat korkeiksi saavuttaen lähes monopolia vastaavan aseman. Korkeat palkkakulut laskutetaan meiltä, ja joudumme maksamaan lisäksi yrityksen toimintakulut ja katteen.

Mikäli työpaikoista ei ole kilpailua, heikentyy työntekijän tarve kehittää itseään ja työnantajan mahdollisuus vaatia ammattitaitoa. Myös lääkäreiden motivaatio ja tarve työnteolle heikkenee. Toiminnan eri tasoille syntyy lisäksi hintakartellin tyyppisiä rakenteita.

Kansalaisten, lääkäreiden ja yritysten edut ovat erillisiä asioita, jotka sekoittuvat monimutkaisissa arvioissa helposti keskenään. Lääkäriliiton ja siihen kytköksissä olevien tahojen osallistuminen koulutustarpeen arviointiin tulee estää, ja koulutusmääriä tulee lisätä.

Mahdollisuuksia koulutuksen ostamiseen ulkomailta kannattaa selvittää.

Kirjoittaja on kardiologian erikoislääkäri ja aluevaltuutettu (vihr.) Lappeenrannassa.