1900-luvun alussa Rovaniemeä kuvanneen Iikka Paavalniemen valokuvat ovat kulttuurihistoriallisia aarteita, jotka ovat säilyneet jälkipolville lasinegatiiveina ja postikortteina. Ilman digitaalitekniikkaa kuvat eivät kuitenkaan ehkä koskaan olisi saavuttaneet 2000-luvun yleisöä.
– Kuvien käsittely julkaisukelpoiseen kuntoon olisi ollut vanhoilla menetelmillä erittäin työlästä ja kuvien laatu olisi väistämättä kärsinyt. Sen sijaan digitekniikalla varsinkin lasinegatiiveista saa erittäin tarkkoja ja sävykkäitä kuvia, Lapin maakuntamuseon valokuvaaja Jukka Suvilehto sanoo.
Suvilehto on elänyt työnsä mukana valokuvan suuren murroksen filmistä digiin. Tänä vuonna hän aikoo jäädä eläkkeelle 35-vuotinen työura takanaan.
Kuvat näyttävät, miten Iikka Paavalniemen lasinegatiivi 1900-luvun alusta ja samasta negatiivista tehty vanha postikortti yhdistetään ja käsitellään laadukkaaksi kuvaksi:
Filmit kehitettiin vessaan rakennetussa pimiössä
Kun Suvilehto aloitti Lapin maakuntamuseossa vuonna 1985, filmit kehitettiin vessaan rakennetussa pimiössä. Myös vedoksien tekeminen vanhoista valokuvista tapahtui niin, että valokuva kuvattiin uudestaan.
Digitaalitekniikka tuli vähitellen käyttöön 1990-luvulla, ja nykyään Suvilehto tekee suuren osan työstään tietokoneen ääressä. Työ painottuu kuvien käsittelyyn.
Silti myös kamera kuuluu edelleen museovalokuvaajan työvälineisiin. Kuvia tarvitaan etenkin näyttelyihin ja julkaisuihin: uransa aikana Suvilehto on ollut tekemässä noin 130 näyttelyä.
– Nuorempana haaveilin sellaisesta kuvaamisesta, jossa olisin saanut toteuttaa pelkästään omia näkemyksiäni. Kiinnostus museotyötä kohtaan kuitenkin kasvoi ajan mittaan, ja olen erittäin tyytyväinen, että työn myötä olen saanut oppia valtavasti uutta. Myös työyhteisö on ollut minulle tärkeä.
Museon näyttely oli Lappia-talon kellarikerroksessa
Oulun läänin Pyhäjärvellä kasvanut Suvilehto on ollut lapsesta saakka kiinnostunut kuvasta, mutta vasta 25-vuotiaana hän ymmärsi, että siitä voisi tulla ammatti. Suvilehto pääsi ensiyrittämällä Lahden taideteolliseen opistoon, josta hän valmistui vuonna 1984.
Rovaniemelle Suvilehto tuli lähes sattumalta. Lapin maakuntamuseo kyseli Lahdesta valokuvaajaa, ja Suvilehto ilmoittautui, kun muutakaan työtä ei sillä hetkellä ollut tiedossa.
Museon olosuhteet eivät siihen aikaan olleet kummoiset: kulttuurihistoriallinen perusnäyttely oli Lappia-talon kellarikerroksessa ja toimisto kerrostalossa Koskikadun varrella. Valokuvaaja kehitti filmejä kemikaalihöyryjen keskellä, sillä pimiön virkaa toimittavassa vessassa ei ollut kunnollista ilmastointia.
Onneksi työ vei Suvilehtoa muuallekin Lappiin. Museon perusnäyttelyä varten Suvilehto kävi muun muassa useita kertoja Inarin Kutturassa dokumentoimassa kylän elämää. Matkamuistonäyttely vei hänet ajamaan ympäri Lappia ja kuvaamaan matkamuistokojuja.
– Se oli avartavaa, sillä en tuntenut Lappia juuri ollenkaan. Ennen Rovaniemelle muuttoa olin käynyt Lapissa vain pari kertaa.
Kun Arktikum-taloa alettiin suunnitella, se työllisti myös Suvilehtoa. Hän suunnitteli tulevia tiloja ja kuvasi valtavasti materiaalia uutta perusnäyttelyä varten. Kova työrupeama kesti vuosia, mutta muutto Arktikumiin vuonna 1992 palkitsi.
Suvilehto sai Arktikumiin muun muassa kunnollisen pimiön ja äänieristetyn huoneen multivisioiden tekemistä varten. Molemmat ovat käyneet myöhemmin tarpeettomiksi, ja tilat on otettu muuhun käyttöön.
Restaurointi on pitkälle käsityötä
Ensimmäinen suuri projekti historiallisten kuvien parissa Suvilehdolle oli Mervi Auttin ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Auttin neidit ikkunalla, jossa hän kuvankäsittelyn lisäksi osallistui elokuvan kuvasuunnitteluun. Auttin samasta aiheesta tekemässä valokuvanäyttelyssä ja väitöskirjassa valokuvat toimivat tutkimuksen lähteenä, eivätkä vain kuvittaneet tutkimusta.
Iikka Paavalniemen kuvat olivat kiinnittäneet Jukka Suvilehdon huomion jo silloin, kun hän tuli taloon töihin. Vei kuitenkin neljännesvuosisadan, ennen kuin niistä syntyi kirja ja näyttely vuonna 2010. Digitekniikan avulla kuvista vihdoin saatiin riittävän suuret ja laadukkaat näyttelyvedokset.
Paavalniemen kuvat olivat Suvilehdolle ensimmäisiä isoja digitaalisia restaurointiprojekteja. Suvilehto itse kutsuu työtä digitaaliseksi konservoinniksi: sen ansiosta kuvat säilyvät ja välittyvät jälkipolville mahdollisimman korkealaatuisina ja ilmaisuvoimaisina.
Restaurointi on työlästä ja aikaa vievää. Siihen sisältyy vaiheita, joita moni pitää tylsänä, mutta joista Suvilehto nauttii niin, että ne vievät hänet lähes flow-tilaan.
– Monia asioita voisi toki nopeuttaa erilaisilla ohjelmilla ja algoritmeilla, mutta työn jälki ei olisi tarpeeksi laadukasta. Vaikka käytössä onkin digitekniikka, restaurointi on pitkälle käsityötä.
Kuvan katsoja ihailee näyttelyssä valmista lopputulosta ja tarkkoja yksityiskohtia. Hän ei välttämättä osaa arvostaa kuvan käsittelijän työpanosta, mutta se ei Suvilehtoa haittaa.
– Iloitsen siitä, että lopputulos kiinnostaa yleisöä; että olen onnistunut tekemään jotain ihmisten huviksi ja hyödyksi.
Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.
Jukka Suvilehto
65-vuotias valokuvaaja.
Syntynyt ja kasvanut Oulun läänin Pyhäjärvellä.
Valmistunut valokuvaajaksi 1984 silloisesta Lahden taideteollisesta opistosta.
Työskennellyt Rovaniemellä Lapin maakuntamuseon valokuvaajana vuodesta 1985.
Ollut siitä lähtien mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lähes kaikkia Lapin maakuntamuseon näyttelyitä, joita on kertynyt noin 130.
Suurimpia ja haastavimpia töitä: Lapin maakuntamuseon perusnäyttely 1992, Auttin neidit -näyttely 2002 ja 2014 sekä Auttin neidit ikkunalla -dokumenttielokuva 2006 Mervi Auttin kanssa, Iikka Paavalniemen kolme maisemaa -näyttely ja kirja 2010, Ajatonta – Aallon arkkitehtuuria Rovaniemellä -näyttely 2013.
Jää eläkkeelle tämän vuoden aikana.
Roifoton aineisto vaatisi tutkijan työpanosta
Paavalniemen kuvat ovat vain yksi esimerkki Lapin maakuntamuseon kuva-aarteista. Museon kokoelmissa on arvioiden mukaan noin 400 000 paperivalokuvaa, negatiivia tai muuta kuva-aineistoa.
Luku on summittainen arvio, sillä museo on saanut lahjoituksena isojakin kokoelmia, joiden sisältöä ei tarkkaan tunneta. Yksi niistä on valokuvaamo Roifoton aineisto vuoteen 1977 saakka.
– Tällaiseen aineistoon perehtyminen vaatisi tutkijan työpanosta, sillä museon omalla henkilöstöllä ei ole siihen aikaa eikä mahdollisuuksia. Olisikin hienoa, jos vaikka nuoret tutkijat saisivat projektirahoitusta tällaiseen työhön, Suvilehto sanoo.
Ennen vuoden lopulla häämöttäviä eläkepäiviä Jukka Suvilehdolla itsellään on vielä edessä iso urakka. Hän haluaa käydä läpi omat arkistonsa vuosikymmenien varrelta: karsia pois tarpeettomat kuvat ja liittää tarvittavat tiedot niihin, jotka jäävät museolle.
Kuvien parissa Suvilehto aikoo viihtyä myös eläkkeellä: kuva on hänelle elämäntapa.
– Minulle on jäänyt pieni halu tehdä omia produktioita. Lisäksi rupean ehkä virittelemään nuoruuden harrastuksiani eli piirtämistä ja maalaamista.
Hetkiä ajan virrassa valokuvaajan silmin, Jukka Suvilehto kertoo työstään yleisöluennolla to 20.2. klo 17–18 Arktikumin Polarium-salissa, Pohjoisranta 4. Vapaa pääsy.