Lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le

Lukijalta
Mielipidekirjoitus
Tilaajille

Kuul­laan­ko nuorten lii­kun­ta­toi­vei­ta ai­dos­ti?

Kirjoittaja epäilee, ettei nuorten liikuntatoiveita kuunnella riittävästi.
Kirjoittaja epäilee, ettei nuorten liikuntatoiveita kuunnella riittävästi.
Kuva: Susanna Eksymä

Nuoret eivät liiku riittävästi. Lihaskunto ja kestävyys rapistuvat. Kouluterveyskysely kertoo, että liikkuminen romahtaa iän myötä. 4.–5.-luokkalaisista vajaa puolet, 8.–9-luokkalaisista joka neljäs ja toisen asteen 1.–2. vuoden opiskelijoista enää 14 prosenttia on aktiivisia liikkujia. Myös koronapandemia on vähentänyt voimakkaasti nuorten liikuntaharrastuksia.

Miksi liikunta ei maistu nuorille? Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan suurin syy on, ettei kodin läheltä löydy harrastusmahdollisuuksia mieluisassa lajissa. Lisäksi noin puolet nuorista kokee liikuntaharrastuksen liian kalliina. Myös "elektroninen vallankumous" muokkaa nuorten liikuntatottumuksia. Se houkuttaa istumaan enemmän nettipelien ja -viihteen parissa.