Maailman kulunein klisee on hokea, kuinka ”lapset kasvavat niin nopeasti”. Sille on syynsä: lapset kasvavat käsittämätöntä vauhtia, eikä sitä voi olla ihmettelemättä. Ihan äsken tsemppasin vauvaa konttaamaan, tänä kesänä kannustimme toisiamme skeittiparkilla ja juhlimme onnistumisia yhdessä. Uskomatonta.
Pikkulapsiaika uhmaikineen ja muine kiukutteluineen voi ajaa normaalin tasapainoisen vanhemman hulluuden porteille. Vaikka tiedossa on, että vastapuolen aivoissa on vielä kosolti kehitystä luvassa, aina ei vain jaksa taistella sukkavalinnoista tai voileivän koostumuksesta. Lapsen loputon epärationaalisten ongelmien kehittäminen tuntuu aikuisesta välillä niin absurdilta, että kasettihan siinä vetää pahemman kerran sylttyyn.
Mutta lapsi ottaa harppauksia eteenpäin ja oppii kommunikoimaan.