”Kuka sitä pulkkaa kiskoo? Kuka siinä istuu?” kysyy taiteilija Paula Vesala kappaleessaan Pulkka. Kun mietin Inarijärven matkailurakentamista, samat kysymykset nousevat mieleeni.
Tarkastelin pro gradu-työssäni julkista keskustelua Inarijärvelle suunnitelluista hotellihankkeista muodostaakseni kokonaiskuvan niiden tiedolla johtamisesta. Kuva ei vastaa kestävän matkailun periaatteita.
Siihen, millaista tietoa Inarin hotellihankkeiden johtamisessa käytetään, vaikuttavat useat eri toimijat ja niiden väliset valtasuhteet. Keskeisiä toimijoita ovat omistajat ja rahoittajat, maanomistajat, kunnanjohto sekä saamelaiset ja muut paikalliset asukkaat.
Julkisen keskustelun perusteella Inarin matkailurakentamisessa suurinta valtaa käyttävä omistajat ja rahoittajat. Tyypillisesti heidän näkemyksiään vahvistavat maanomistajat ja kunnanjohto. Vähäisintä valtaa keskustelussa käyttävät saamelaiset ja muut paikalliset asukkaat.
Valta-asemien muodostuminen näyttäytyy hotellihankkeita koskevassa julkisessa keskustelussa ensinnäkin siinä, että erilaiset näkemykset hotellihankkeista pääsevät esiin eri paikoissa. Hotellihankkeille myönteinen puhe saa tilaa mediassa, kun kriittiset näkökulmat jäävät valtaosin piiloon lausuntodokumentteihin ja kysely-yhteenvetoihin.
Lisäksi hotellihankkeita ajavat tahot voivat keskittää voimavaransa puhtaasti hotellien edistämiseen. Sen sijaan saamelaiset ja muu paikallisväestö joutuvat luovimaan tavoitteiden viidakossa.
Hotellit voisivat toteutuessaan tuoda kuntaan rahaa ja vahvistaa myös kuntalaisten palveluita. Samaan aikaan ne uhkaisivat maiden perinteisiä käyttötapoja ja lisäisivät kuntalaisten kokemaa matkailijamäärien kasvusta johtuvaa rasitusta.
Liike- ja julkistaloudellinen hyöty muotoutuu julkisessa keskustelussa hotellihankkeiden ”luonnolliseksi” päämääräksi. Hyvän asuin- ja elinympäristön ylläpitäminen ja vahvistaminen erilaisin keinoin jäävät toissijaiseen asemaan.
Nämä valta-asetelmat näyttävät johtavan siihen, että hotellihankkeiden suunnittelussa ja johtamisessa käytetään tyypillisimmin taloudellista hyötyä tukevaa, mitattaviin faktoihin perustuvaa tietoa. Paikallisten asukkaiden näkemyksissä korostuva kokemukseen ja käytäntöön perustuva tieto jäävät herkästi huomioimatta.
Hotellihankkeiden vetäjät näyttävät esimerkiksi yhdistävän asuin- ja elinympäristön laadun ensisijaisesti kuntatalouden vahvuuteen, eivät vaikkapa mahdollisuuksiin jatkaa ylisukupolvisia elinkeinoja niiden perinteisillä paikoilla.
Matkailun tiedolla johtamisen on muututtava kestävämmäksi niin ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin. Se vaatii uudenlaiseen tiedonkäyttöön perustuvaa johtamista.
Valtaa käyttävien on tiedostettava oma valta-asemansa ja palattava peruskysymysten äärelle. Kenen käyttöön alueet kuuluvat ja kuka niiden käytöstä saa päättää? Myös matkailun kasvutavoitetta on tarkasteltava suhteessa paikallisyhteisöjen omaan näkemykseen hyvinvoinnista.
Matkailun johtamisessa on havahduttava siihen, että tieto on muutakin kuin analyysejä, esityksiä ja teorioita. Jokaisen matkailun johtajan on otettava paikallis- ja alkuperäiskansatieto osaksi päätöksentekoaan. Lisäksi Saamenmaalle matkailua suunnittelevien on tunnustettava pohjoisen matkailun kolonialistinen historia ja nykyisyys, ja pohdittava, millä tavoin omalla hankkeellaan voi sitä olla purkamassa.
Paula Vesala toteaa Pulkka-kappaleessaan: ”Huudat mäen päältä, mitä mun pitäis tehdä.” Me ihmiset emme aina tiedosta valta-asemaamme, mutta silti se vaikuttaa toimintaamme. Saatamme huutaa mäen päältä, vaikka kuvittelemme olevamme keskustelukumppanimme kanssa saman pöydän ääressä.
Kiinnittämällä huomiota toimintaamme vaikuttaviin tiedostamattomiin tekijöihin voimme tehdä vastuullisempia päätöksiä.