Suomi on pitkään ollut luonnonvarojensa verottamisessa poikkeuksellisen sinisilmäinen. Nyt siihen on tultava muutos.
Vasta aivan viime vuosina on kuultu kritiikkiä päättäjiemme eli lainsäätäjiemme aivoituksista, kuinka vaatimattomasti valtio hyötyy maaperämme rikkauksista. Vaikka kaivokset tuovat työtä ja investointeja, kansantaloudellinen hyöty on jäänyt rajalliseksi.
Kaivosyhtiöt ovat saaneet hyödyntää luonnonvarojamme lähes aivan ilmaiseksi ilman mitään todellisia vastuita ympäristöstä. Jälkien korjaaminen jää veronmaksajille, kun kaivos ajetaan alas. Miksi Suomessa homma menee pelkästään miinukselle?
Vertailu muihin maihin paljastaa karun todellisuuden. Esimerkiksi Australiassa ja Kanadassa kaivosteollisuus maksaa 5–10 prosentin suuruisia rojaltimaksuja. Länsi-Australian mineraaliverot toivat valtiolle seitsemän miljardia euroa vuodessa. Suomessa vastaava summa jäi aiemmin muutamaan miljoonaan.
Ruotsissa tilanne ei ole juuri parempi. Mineraalikorvaus on naurettavat 0,2 prosenttia malmin arvosta, ja suurin osa siitäkin menee maanomistajille. Suomi on ollut Afrikan tapaan kaivosyhtiöiden paratiisi, mutta kansantalouden kannalta kyse on ollut luonnonrikkauksien varastamisesta.
Suomi on perustellut kevyttä verotustaan investointien houkuttelemisella. Mitä hyötyä on investoinneista, jos voitot valuvat ulkomaille?
Suomalaiset luonnonvarat ovat siirtyneet ulkomaisten yhtiöiden haltuun, ja niiden tuotot verotetaan usein kevyemmin muualla. Vuosina 2015–2017 kaivosyhtiöt maksoivat Suomessa veroja vain 4,3 prosenttia liiketuloksestaan, kun globaalisti vastaava verotus oli yli 40 prosenttia.
Vuonna 2024 voimaan tullut kaivosmineraalivero on 0,6 prosenttia metallimalmien arvosta. Veron arvioidaan tuovan valtiolle noin 10 miljoonaa euroa ja kunnille 15 miljoonaa euroa vuodessa. Kansainvälisesti tarkasteltuna taso on yhä surkea.
Meillä on 200 kovapalkkaista päättäjää Arkadianmäellä, satoine avustajineen. Olisiko jo aika tehdä jotain muutakin kuin ottaa lomaselfieitä seuraavia vaaleja odotellessa?