
Konttisen kesäteatterin esityskausi päättyi perjantaina. Jo viime kesälle suunniteltu, mutta epidemian vuoksi lykkääntynyt Ronja Ryövärintytär näytelmä sai ensi-iltansa kesäkuun lopulla.
– Tarkkoja katsojamäärätilastoja meillä ei vielä mene, mutta pääsimme katsojatavoitteeseemme, jota oli hieman laskettu tavallisesta. Saimme opetus- ja kulttuuriministeriöltä korona-apurahan, jonka turvin pystyimme laskemaan katsojatavoitetta.
– Suhteellisen hyvä. Sadepäivinähän meille ei yleisöä tule, eikä niitä juuri ollut. Joitakin keskeytyksiä näytöksiin jouduimme sadekuurojen vuoksi tekemään, sekä yhden näytöksen lopettamaan yltyneen sateen vuoksi. Jälkimmäisessä tapauksessa tarjosimme katsojille pääsyliput uuteen näytökseen.
– Nämä tilanteet toimivat keskustelunavaajina teatterin ja yleisön välillä, suurta ihmetystä katsojissa tuntuu herättävän se, ettei käytössämme edelleenkään ole katettua katsomoa. Myös wc- ja sosiaalitilat alkavat olla huonossa kunnossa.
– Jouduimme sulkemaan noin 50 paikkaa katsomosta turvallisuuden vuoksi. Pois valunut maa-aines jätti osan katsomon reunasta niin sanotusti tyhjän päälle.
– Täyteen katsomoon ja sen viereen levitettyyn pressukatsomoon mahtuu normaalisti enimmillään runsaat 350 katsojaa. Pyrimme vähentämään katsojamäärää koronaturvallisuuden vuoksi siten, että vapautimme ennakkomyyntiin ainoastaan 200 lippua esitystä kohti. Lisäksi myimme paikan päällä lippuja tilanteen mukaan.
– Kyllä. Joudumme purkamaan osan katsomosta, sillä maa-ainesta on valunut pois perustusten alta. Maa-ainesta lisätään, katsomo korjataan ja esiintymisalueelle vaihdetaan kivituhkapinta.
– Viime kesänä kaadettujen syreenien tilalle rakennetut puuseinäkkeet pysyvät paikoillaan ainakin tämän kesän loppuun, mahdollisesti pidempään. Syreenit ovat lähteneet hyvin kasvamaan ja haarautumaan seinäkkeen suojissa, joten tulossa on entistä tuuheampi pensaikko.