Kuulin uutisen Hietaniemen kirkon palosta Ruotsin Ylitorniolla ensin radiosta. Tuntui pahalta.
Uutiskuvat netissä lamaannuttivat ja nostivat palan kurkkuun. Tajusin, ettei jäljellä ole muuta kuin pieni tulinen kasa siitä, mikä on osa minun, mutta ennen kaikkea lasteni suvun historiaa ja muistoja.
Harmaat hautakivet kirkon tulisten jäännösten lähellä muistuttivat, että tuosta vähän matkan päässä lepäävät omien lasteni mummu ja pappa, täti ja monia muita sukulaisia, jotka on siunattu juuri tuossa, jota ei enää ole.