Kolumni

Kolumni: Rahat tai henki – valinta on helppo mutta ei mustavalkoinen


Juhani Henriksson on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, Arktiset Vedet -tv-sarjan tekijä, rovaniemeläinen luonnon, urheilun ja hyvien tarinoiden ystävä.
Juhani Henriksson on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, Arktiset Vedet -tv-sarjan tekijä, rovaniemeläinen luonnon, urheilun ja hyvien tarinoiden ystävä.
Kuva: Jouni Porsanger

”Rahat tai henki!” Valitse toinen, molempia et voi saada. Etkä kumpaakaan mukaasi, kun polkusi aikanaan johtaa suureen tuntemattomaan.

Vastaus tulee helposti: elämä on arvokkain. Kalliimpi kuin mikään muu missään, milloinkaan. Jokainen elämä on laulun arvoinen.

Samaa ei voi millään perusteella sanoa jokaisesta eurosta, joita laulajasta riippuen, putoaa taskun pohjalle, toisille enemmän ja toisille vähemmän.

Valinta on helppo kuin Hollywood-westernissä, jossa pankkiiri luovuttaa monivalintaukaasin esittäneelle naamiomiehelle mainareiden ja pienviljelijöiden säästökassan avaimet, säilyttää henkikultansa ja rosvojoukko poistuu ratsain horisonttiin katoavan pölypilven mukana.

"Jokainen sulku, eristys, karanteeni – kaikki liikkumisen ja työn tekemisen rajoitteet tekevät meistä yhtä aikaa vahvempia ja heikompia. Keskittymällä puolustamaan tärkeintä avaamme haavoittuvat kohtamme halvaannuttaville iskuille."

Mutta. Koronavirus – ”musta joutsen” – epätodennäköinen tapahtuma, jolla on valtava kielteinen vaikutus, tuo eteemme apokalypsin sävyttämän maiseman värit koko paletin skaalalla. Enää ei olekaan kyse simppelin mustavalkoisesta joko tai -valinnasta.

Jokainen sulku, eristys, karanteeni – kaikki liikkumisen ja työn tekemisen rajoitteet tekevät meistä yhtä aikaa vahvempia ja heikompia. Keskittymällä puolustamaan tärkeintä avaamme haavoittuvat kohtamme halvaannuttaville iskuille.

Täydellistä ratkaisua ei ole olemassa. Hyväksymällä sen on helpompi tehdä ja toimia kuten sydän, vaisto, sisäinen ääni (tai maailman nuorimman pääministerin ohjaama hallitus) oikeaksi ilmoittaa.

Katson ympärilleni – ystäviä, kollegoita, tuntemattomia – jotka ovat rintamassa käyneet taistoon maailmanlaajuisen pandemian kylvämää tuhoa vastaan. Vailla varmuutta muusta kuin siitä, että kamppailun kuluessa ja sen viimein tauotessa sidontapaikalla on tungosta. Enkä puhu sodasta – inhoan yhteiskunnallisia vertauksia, joissa tapahtumat rinnastetaan kärsimysnäytelmistä julmimpaan.

Näen terveydenhuoltoalan ammattilaisia, matkailuyrittäjiä, poliitikkoja, tapahtumajärjestäjiä, taiteilijoita, kunnanjohtajia ja lapun luukulle laittaneita ravintoloitsijoita. Heitä ja kokonaista kansakuntaa yhdistää se, että suurimman hädän hetkellä, raakalaismaisen ryöstäjän edessä, he vastasivat – kustannuksia pelkäämättä, keinoja kaihtamatta, haavoittuvaisimpia suojellakseen –”henki”.

Samoin kuin viruksen pitkän kaulan katkaisu, kuin näkymättömän vihollisen pysäyttäminen, samoin jää tuhon edessä yhdistyneen joukkomme vastuulle varmistaa, että elämä jatkuu, kun tuhkasta noustaan. Että isoja menetyksiä ja tappioita kärsineet nostetaan yhdessä takaisin pintaan. Että pelastusta ei seuraa uusi tuho.

Helpolla se ei tule. Helppo loppui keväällä 2020.