Kolumni

Ko­lum­ni: Kor­van­ran­nan män­ty­jen vuo­si­sa­tai­nen viesti – yh­tei­set ko­ke­muk­set men­nei­den su­ku­pol­vien kanssa aut­ta­vat mei­tä­kin me­nes­tyk­sen tiellä

Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti Väinö Jalkanen on puoliksi Rovaniemellä asuva pianisti, säveltäjä ja yrittäjä, joka opiskelee diplomi-insinööriksi.
Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti Väinö Jalkanen on puoliksi Rovaniemellä asuva pianisti, säveltäjä ja yrittäjä, joka opiskelee diplomi-insinööriksi.
Kuva: Jussi Pohjavirta

Monissa Keski-Euroopan vetovoimaisissa kaupungeissa muistolaatat vanhojen talojen seinissä kertovat samojen talojen asukkaista vuosisatojen takaa. Eri aikakaudet ovat samanaikaisesti läsnä ja muodostavat jopa kymmeniä sukupolvia yhdistävän kokemisen sillan.

Historiaansa ylpeästi vaalivat kaupungit ovat usein myös taloudellisesti vahvoja: Kun ihmiset kokevat yhteenkuuluvuutta ympäristöönsä ja merkityksellisyyttä kotikaupunkinsa asukkaiden vuosisataisesta jatkumosta, myös tulevaisuuteen on helpompi tähytä kauaskantoisin linjoin. Se kannustaa ihmisiä yrittämään ja työskentelemään intohimoisesti oman yhteisönsä ja tulevien polvien hyväksi.

Lapsia Korvanrannassa, taustalla siintää Pöyliövaara, 1910-luku.
Lapsia Korvanrannassa, taustalla siintää Pöyliövaara, 1910-luku.
Kuva: Iikka Paavalniemi, Lapin maakuntamuseo

Rovaniemellä vanhoja taloja on surullisen vähän, mikä luo helposti juurettomuuden ilmapiirin. Huomattava osa kaupungista luo vaikutelmaa paikasta, jonne 1960-luvun rakennemuutoksen aikana on pölähdetty vahingossa, kaavoitettu kiireellä, rakennettu halvalla ja lähdetty jälleen matkaan – seuraavien taas päätyessä keskeneräisyyteen, joka ei houkuta uutta polvea jäämään.

Onko täällä helppo visioida loisteliasta tulevaisuutta, kun todisteita aiemmistakaan monisukupolvisista menestystarinoista on kovin vähän?

Kerran katsoessani Iikka Paavalniemen valokuvia 1910-luvun Rovaniemeltä hätkähdin. Näin kuvassa joukon lapsia Korvanrannassa istumassa valtavalla männyllä. Tunsin tuon paikan selkäytimessäni, olinhan siitä lapsuudessa ohi hiihtäessäni useita kertoja ihaillut juuri kyseisiä jykeviä mäntyjä.

Oli kuin olisin saanut kokea suoran yhteyden kymmeniin rovaniemeläissukupolviin: nämä monisatavuotiset männyt olivat todistaneet niin Rovaniemen ensimmäisen kansakoulun rakennustyöt kuin minun ikäpolveni hiihtoretket. Minulla olikin jokin hyvin konkreettinen yhteinen kokemus 1900-luvun alun rovaniemeläislasten kanssa, vaikka sodan tuhojen vuoksi esimerkiksi samoissa luokkahuoneissa emme olleetkaan istuneet.

"Samalla kun Rovaniemi kehittyy kohti tulevaa, vanhaa kannattaa vaalia viisaasti, oli kyse sitten puista tai rakennuksista."

Samalla kun Rovaniemi kehittyy kohti tulevaa, vanhaa kannattaa vaalia viisaasti, oli kyse sitten puista tai rakennuksista. Se luo merkityksellisyyttä koko yhteisöllemme. Tämä on ymmärretty rikkaassa Japanissa, jossa jopa tiet tekevät yllättävän mutkan, mikäli suunnitellun reitin varrella on asukkaille tärkeä arvokas puuvanhus.

Samassa hengessä voisimme mekin kunnioittaa vanhoja rakennuksia ja vanhoja puita kuin veteraaneja, jotka ovat olleet tällä paikalla ennen meitä, toimineet meidän hyväksemme ja ansaitsevat siksi aina kunniapaikan.