Sain Julkisen sanan neuvoston jäsenen ominaisuudessa kutsun linnan juhliin. Tasavallan presidentti kutsui itsenäisyyspäivän vastaanotolle sellaisia neuvoston jäseniä, joiden kausi päättyy vuodenvaihteessa.
Juhlien teemana on tänä vuonna tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Presidentti on peräänkuuluttanut erityisesti totuudessa pysymistä ja toisia kunnioittavaa keskustelukulttuuria.
Yhteiskuntatieteilijänä olen tottunut suhtautumaan linnan juhlien tapaisiin poliittisiin rituaaleihin epäluuloisesti. Niissä harvemmin keskitytään yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen. Boolimaljan äärelle kokoontuu enemmän äänekkäitä ja menestyneitä kuin hiljaisia ja syrjäytyneitä.
Politiikan tutkijaa voi pohdituttaa myös se, kuinka paljon isänmaallisuudella kannattaa mekkaloida. Nationalismilla on muotoja, joihin liittyy yllättävän paljon piikkilankaa.
Henkilökohtaisella tasolla olen umpisurkea juhlamies. Viihdyn paremmin kämpällä ja koskella kuin rupattelemassa silmäätekevien kanssa.
Työhöni ja metsäläisen persoonaani liittyvistä varauksista huolimatta olin kutsusta iloinen. En saanut sitä tietenkään omien ansioideni vaan JSN:n vuoksi.
Neuvosto puolustaa sananvapautta ja vaalii journalismin riippumattomuutta. Samalla se valvoo, että mediat työskentelevät vastuullisesti. Jos toimitusten työ kuuluu JSN:n säätelyn piiriin, ne eivät voi suhtautua faktoihin välinpitämättömästi tai kohdella haastateltavia miten sattuu.
Kun tasavallan presidentti osoittaa arvostustaan neuvostolle, hän tukee vapaata ja vastuullista tiedonvälitystä. Tällainen ele on tärkeä ja arvokas. Autoritaarisuuden kanssa flirttailevassa maailmassa ei ole turhan monia valtionpäämiehiä, jotka aidosti vaalivat totuutta ja toisten kunnioittamista.
Tutkijana suhtaudun tietysti kriittisesti myös siihen, mitä totuus on. Usein totena esitetyt asiat ovat tulkintoja, jotka voitaisiin muotoilla myös aivan toisin.
Ymmärrän kuitenkin presidentin huolen. Julkisessa keskustelussa on taipumusta luoda todellisuudesta äärimmäisiä mielikuvia. Pakolaismassat vyöryvät rajojen yli, mitään ei saa enää sanoa, susi tulee ja tappaa. Lisäksi politiikassa kiistetään asioita, jotka eivät ole lainkaan tulkinnanvaraisia. Esimerkiksi historiallisten tapahtumien tilalle tarjotaan ”vaihtoehtoisia totuuksia”.
Tosiasioiden hämärtäminen on vaarallista. Keskihakuinen ja yhteistä tulevaisuutta rakentava politiikka tarvitsee jaettua maaperää, ja sen muodostamiseen tarvitaan arkipäiväisten, selkeiden faktojen hyväksymistä.
Totta puhuen olen myös sitä mieltä, että Suomi-nimisessä projektissa on paljonkin juhlimisen arvoista, vaikka emme sitä arjen ikeessä aina muista. Leppoisuutta, outoa porukkaa, puhdasta ilmaa, yhteisiä hiiliä. Talo ei ehkä ole valmis, mutta kukapa meistä rakentajistakaan olisi.