Oulujoen lohikanta tuhottiin ensimmäisen voimalaitospadon rakentamisella 1940-luvun lopulla. Kemijoen suulle rakennettu Isohaaran voimalaitospato 1949 sinetöi koko jokiverkoston villilohikannan kohtalon ja samalla jokilaaksojen asukkaiden kalastuskulttuurin.
Tenojoen "neuvotteluratkaisulla" kiellettiin lohen kalastaminen jokialueella, tuhotaan lohenkalastuskulttuuri, nakerretaan alueen elinkeinopohjaa ja asumisen mielekkyyttä.
Tornion-Muonionjoki saatiin kukoistavaan nousuun vaelluskalatalouden osalta vuosikymmenten yhteistyöllä ja pyrkimyksillä. Se oli kunniateko kaikille tähän kehittämistyöhän osallistuneille tahoille.
Nyt aiemman lohilaakson ovat vallanneet hihhulit ja muoviplommikauppiaat. Kuten perinnekalastajat väylän molemmin puolin ovat ilmaisseet, 2025 voimaansaatettu Tornionjoen kalastussääntö on syntynyt salakähmäisten neuvottelujen tuotoksena ollen paitsi vahvasti epätasapuolinen myös jo oikeusasiamiehelle tehdyn valituksen mukaan laiton.
Maa- ja metsätalousministeriön ”vallasväen etuja” ajaneiden neuvottelijoiden enempää kuin Ruotsin meri- ja vesiviranomaisen toimivallassa ei ole ollut ryhtyä rajoittamaan ihmisten ikiaikaista oikeutta ottaa kalastamalla saatua lohta haltuunsa. Kalastuksen teknistä keinovalikoimaa ja aikasäätelyä on voitu tehdä, mutta nythän on menty siitä yli aika rankasti.
Sitä vastoin Ahvenanmaan vyöhykkeellä tai Perämeren rysäkalastusalueilla ei tullut voimaan päivänkään rajoitussäännöksiä, vaikka jokainen tuntee niiden kalastustehon ja osuudet vaelluslohiparvista.
Jokialueen kalastussääntöön liittyy muutenkin outoja vivahteita. Jo kymmenkunta vuotta sitten torsoksi osoittautunut nostokoukun käyttökielto on taas ympätty säädöksiin, eikä se sido nyt sen enempää kuin silloinkaan. Laillisesti saaliiksi otettavan kalan saa koukata ja pitkävartinen kalastuskoukku on vesilläliikkujalle muutoinkin hyödyllinen väline.
Toinen outous on se, että kalastus päättyi viime kesänä elokuun viimeisenä viikonloppuna ja sen piti koskea kaikkia kalastajia. Nyt yleistä lohenkalastusaikaa lyhennettiin, mutta saaliskalan senttimetrimitalla ja väkäsettömillä kouluilla tapahtuvaa pelleilyä voidaan harjoittaa viikkokausia pidempään. Rehti peli on se, että jos kautta on vara jatkaa, se jatkuu kaikille ja perussäännön mukaisin kriteerein.
Niin kalastuksessa kuin metsästyksessäkin pitää aina muistaa, ”ettei niitä oteta”, vaan luonto antaa sen mitä antaa, eikä kukaan ylettömästi tarvitse. Jonakin kesänä voi jäädä täysin kalatta, toisena taas sole ko näpätä. Siksikin ahdas kahden kalan vuosikiintiö on vain ohjeellinen, ei sitova.