”Tunturi-Lappiin on tulossa useamman seurakunnan yhtymä”, uutisoi Lapin Kansa (LK 5.11.). Uutinen kummastuttaa minua, sillä vuorovaikutukseen pohjautuva prosessi on vielä kesken. Tällä hetkellä on meneillään seurakuntalaisten kirjallinen kuuleminen.
Huomautan vielä, että kirkkolain mukaan seurakunnat ovat itsenäisiä ja tuomiokapitulin rooli on vain neuvoa antava. Eikö myös Lapin Kansan tulisi olla ensisijaisesti Lapin ihmisten eikä Oulun äänitorvi?
Saamieni tietojen mukaan esimerkiksi Kittilän seurakunnassa on tähän asti kyllin selkeästi vastustettu seurakunnan liittymistä yhtymään, mutta kuuleminen tuomiokapitulin taholta vaikuttaa olleen vain muodollista. Kittilän seurakunnalla, ilman yhtymää, on oma identiteetti, joka ei täten ole vietävissä.
”Tunturi-Lapin seurakuntien taloudellinen tilanne on sen verran heikko, että seurakuntayhtymän perustaminen on tuomiokapitulin suositus”. (LK 5.11.) Tämä ei päde Kittilään, sillä seurakunnan taloudellinen tilanne ei ole väittämän mukainen. Tästä voitaneen tehdä se johtopäätös, että eikö lehdessä mainittuja hallintoa ja talousjohtamista tulisi yhdistää juuri niiden seurakuntien kesken, joissa pitää saada aikaan säästöjä?
Muistini mukaan ei ole ensimmäinen kerta, kun Kittilän seurakunta on haluttu maksajaksi ulkopuolelta tulleisiin intresseihin. Näin on tapahtunut aikanaan koskien turistityön papin palkkaamista, Marian kappelin myymistä ja vastuiden siirtämistä Kittilän seurakunnalle. Ei tyhmä ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa!
Seurakuntien yhdistymiset alueilla, jossa asukasluvut ovat samansuuruisia kuin Tunturi-Lapin alueella yhteensä, ja välimatkat harvaan asuttuun Lappiin verrattuna aivan olemattomia, ovat tietenkin järkeviä. Kittilän seurakunnan eteläisimmästä päästä Kilpisjärvelle on matkaa reilu 350 kilometriä. Välimatka on rinnasteinen siihen, että Kittilän seurakunta liitettäisiin Oulun seurakuntayhtymään. Eri asia on, saataisiinko säästöjä.