Kolumni: Kuusi mil­joo­naa mur­hat­tua vel­voit­taa si­nut­kin kat­so­maan pa­huut­ta silmiin

Pian kylmenee: Lapissa voi olla pa­rin­kym­me­nen­kin asteen yö­pak­ka­sia

Pääkirjoitus

Kirkon jä­sen­mää­rä laskee vauh­dil­la ja ve­ro­tu­lot ro­mah­ta­vat lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa – edessä on vai­kei­ta va­lin­to­ja seinien ja pal­ve­lu­jen välillä

Ylitornion, Pellon ja Kolarin seurakunnat pohtivat parhaillaan sitä, miten ne turvaavat parhaiten kirkolliset palvelunsa tilanteessa, missä seurakuntalaisten määrä vähenee, mutta toiminnan kustannukset nousevat jatkuvasti. Vaihtoehtoja on kolme: yhteistyön tiivistäminen, seurakuntayhtymän perustaminen tai seurakuntien yhdistäminen (LK 4.12.). Samaa pohtivat sadat evankelisluterilaiset seurakunnat eri puolilla Suomea.

Kirkon jäsenmäärä on ollut laskussa jo pitkään, eikä laskulle näy loppua. Kirkkoon kuuluu vielä 3,6 miljoonaa suomalaista, mutta vain reilun 15 vuoden kuluttua luku on 2,8 miljoonaa, jos kirkon oma ennuste toteutuu.

Samaan aikaan kirkolliset menot jatkavat kasvuaan. Valtaosa kirkoista, seurakuntasaleista ja muista kirkon omistamista kiinteistöistä on iäkästä. Remontin tarvetta on paljon, ja korjausvelka on ehtinyt kasvaa valtavaksi.

Vielä toistaiseksi kirkollisverojen tuotot ovat kasvaneet jäsenmäärän laskusta huolimatta. Syy tähän on se, että ihmisten verotettavat tulot ovat kasvaneet. Kirkosta eronneet ovat olleet pääosin nuoria aikuisia, joiden tulot ovat vielä pienet.

Tilanne muuttuu ratkaisevasti kymmenessä vuodessa, kun kirkosta eronneiden tulotaso nousee ja kirkkoa vaikeina aikoina pystyssä pitänyt vanhempi ikäpolvi siirtyy niin sanotusti ajasta ikuisuuteen. Heikko syntyvyys nopeuttaa muutosta. Suomen väestönkasvu nojaa maahanmuuttoon, josta kirkolle ei ole luvassa lisäjäseniä.

Ylitornion seurakunnassa pohditaan yhteistyön tiivistämistä Kolarin ja Pellon seurakuntien kanssa. Vaihtoehtoina ovat seurakuntayhtymän perustaminen tai seurakuntien yhdistäminen.
Ylitornion seurakunnassa pohditaan yhteistyön tiivistämistä Kolarin ja Pellon seurakuntien kanssa. Vaihtoehtoina ovat seurakuntayhtymän perustaminen tai seurakuntien yhdistäminen.
Kuva: Tanja Lauri-Oja

Edessä on väistämättä vähintäänkin kymmenien kirkkojen ja muiden seurakuntarakennusten pakkokarsinta ja -alasajo. Kirkko joutuu luopumaan seinistään kyetäkseen hoitamaan lakisääteiset velvollisuutensa. Seurakuntien budjetista valtaosa menee paitsi tiloihin myös henkilöstöön, josta on vaikea enää leikata – sen määrä on puolittunut kymmenessä viime vuodessa.

Jotkut seurakunnista ovat jo ryhtyneet toimiin erityisesti etelässä mutta myös pohjoisessa. Rovaniemen seurakunta päätti äsken luopua Auttin kappelista, joka on määrä purkaa.

Kirkollisten rakennusten purkaminen ei ole helppoa, sillä niihin liittyy paljon symboli- ja sitä kautta myös tunnearvoa. Kirkoilla ja kappeleilla on henkistä arvoa jopa kirkkoon kuulumattomille, joista monen muistot on sidottu häiden, hautajaisten ja vastaavien tapahtumien kautta kyseiseen rakennukseen.

Pakko on hyvä konsultti, mutta jos rakennus on suojeltu, sen purkaminen ei ole helppoa. Suomen noin tuhannesta kirkosta ja kappelista valtaosa on suojeltu. Lisäksi kirkkojärjestyksen mukaan seurakunnalla on oltava kirkko, joten se on karsintalistalla viimeisenä.

Poistolistan kärjessä ovat leirikeskukset ja seurakuntatalot, joita löytyy yhteensä 1 700. Kirkolla on myös runsaasti muuta omaisuutta, jota se pyrkii muuttamaan rahaksi. Seurakuntien omistuksessa on esimerkiksi metsää reilut 160 000 hehtaaria.

Kaukana takana päin alkavat olla ajat, jolloin kirkko rinnastettiin Suomessa valtiovaltaan sillä erotuksella, että valtiovalta sai ohjeensa kansalta, mutta kirkko Jumalalta. Vaikka kirkon ylin esihenkilö onkin yhä maallisen vallan tavoittamattomissa, kirkon palvelijat eivät voi väistää vastuutaan maallisistakaan asioista. Kun valinta on tehtävä kirkon seinien ja ydintehtävien välillä, valinta ei liene vaikea.

P.S.

Hyvä esimerkki kirkkorakennuksen purkamisen vaikeudesta tulee Valkeakoskelta, missä Sääksmäen seurakunta päätti purkaa heikkokuntoisen, käyttökieltoon asetetun kirkon 2018. Asiaa on puitu eri oikeusasteissa, eikä purkulupaa ole irronnut vieläkään – Museovirasto vastustaa hanketta. Suomalaisissa kirkonkylissä ja kaupungeissa nähtäneenkin tulevaisuudessa runsaasti autioituneita ristirakennuksia, jotka muistuttavat ihmisiä kirkon suuruuden ajoista.