Kir­ja­py­säk­ki: Jää­hy­väi­set Aus­te­ril­le

Amerikkalainen Paul Auster (1947–2024) oli Suomessa hyvin tunnettu kirjailija jo ennen kuin presidentti Sauli Niinistö haastatteli häntä vuonna 2017 kirjakauppatapahtumassa Helsingissä.

Austerin tuoreinta ja viimeisimmäksi jäänyttä kirjaa, Baumgartner, ei voi lukea muuta kuin lukemalla sitä hänen jäähyväisinään. Ja tämä sävyttää vääjäämättä lukukokemusta. Taattua Austeria on se, että kirja sisältää autofiktion elementtejä, vähän baseballia, vähän Pariisia ja Ranskaa ja tietysti paljon kirjallisuutta. Aivan kuten John Irvingiltä löytyy aina vähän painia ja karhu.

Auster oli kirjahulluuden ohessa myös  penkkiurheiluhullu, jonka lapsuuden huippuelämys oli tavata baseballtähti Willie Mays. Hän olisi saanut idolinsa nimikirjoituksen, mutta ei saanut, koska oli unohtanut kynän! Tämän jälkeen Austerilla oli aina kynä mukanaan, ja siksi hänestä tuli kertomansa mukaan kirjailija.

Minulle kirjan upein kohta on Baumgartnerin vanhuuden kosintakohtaus. Vaimo Anna on kuollut ja iäkäs Baumgartner päättää mennä vielä kerran naimisiin hyvän pitkäaikaisen tutun ja ystävän kanssa. Jakso ei ole kovin pitkä, mutta se on äärimmäisen tarkkanäköisesti - ja samalla  herkullisen ilmeikkäästi – kuvattu. Enempää en paljasta.

Kokonaisuus ei kuitenkaan ole kovin sykähdyttävä. Alku on taitavaa, mutta vähän keksimällä keksittyä kirjallisen vanhuksen arjen kuvausta. Kun siirrytään muistelemaan niin edesmennyttä vaimoa kuin Baumgartnerin juuria, Auster tuntuu tappavan jokaisen muisteltavan jotenkin ennenaikaisesti. Vai kuolivatko kaikki näin Austerin suvussa? Muisteluja tulee niin hengästyttävänä tykityksenä, ettei lukija saa happea.

Loppupäässä löytyy kummallisesti Annan eräänlainen nuori inkarnaatio, joka on tulossa tutkimaan Annalta jääneitä runoja. Tästä Baumgartner innostuu vimmatusti, mutta emme saa tietää, toteutuuko hanke. Kirjan loppu on aika omituinen ja yllättäväkin. Kaikki jää pahasti kesken ja Baumgartnerin henki on vaakalaudalla. Luen tätä niin, että Austerin mukaan elämää jää aina kesken, eikä se valmiiksi tule?

Austerin jäähyväiskirja on ehkä jäänyt raakilemaisemmaksi kuin on ollut tarkoitus. Hänhän sairastui syöpään vuoden 2022 lopussa ja kärsi myös poikansa tragedioista ennen kuolemaansa. Ihailtavaa on, että Auster ei ryve näissä synkkyyksissä, vaan kirjassa on paljon myös toivoa. Ehkä hän piilotti kirjan nuoreen tutkijaan oman toiveensa siitä, että joku tulee tutkimaan intohimoisesti hänen tekstejään hänen kuoltuaan.