Anneli Kanto: Haihtuneet. Näkijä 1. Crime Time 2023.
Näkijöitä ja meedioita on kautta maailman sivu hyödynnetty rikostutkinnassa, uskottiinpa heidän kykyihinsä aikuisten oikeasti tai ei. Monet meistä muistavat esimerkiksi yhdysvaltalaisesta draamasarjasta Näkijä Phoenixin syyttäjäintoimiston profiloija Alison DuBoisin, jolle tuonilmaisista näytettiin varsin verisiäkin skenejä.
Pirkkalassa syntyneen toimittaja-käsikirjoittaja-kirjailija Anneli Kannon (s. 1950) lähtökohta on kuitenkin herkullisesti erilainen Näkijä-dekkarisarjan esikoisessa. Noora Näkijäksi itseään tituleeraava pitkä ja suoraryhtinen punapää myöntää itselleen olevansa melkoinen huijari.
Oman elämänmenonsa rutiineihin tottuneisiin paikkakuntalaisiin tarot-kortteja lukeva muukalainen kuitenkin uppoaa kuin veitsi voihin. Piilossa pidetyt salaisuudet pullahtelevat pintaan yksi toisensa jälkeen, kun kyläläisillä tulee asiaa näkijän rintamamiestalolle.
Karmein salaisuus, paikkakunnan jaettu trauma, koskee kuuden vuoden takaisia katoamistapauksia. Samana myöhäissyksyn sunnuntaina haihtuivat kuin savuna ilmaan Pintura-maalitehtaan omistaja ja toimitusjohtaja Jouni Silvennoinen ja nuoret tytöt Silja Santanen ja Rebekka Markusson.
Näkijän ominaisuudessa Noora ryhtyy tutkimaan katoamistapauksia ja törmää samalla paikalliseen veripuhtaiden uskonlahkoon, jonka johtohahmo Luukas Markusson on epämääräisesti sotkeutunut myös maalitehtaan salamyhkäisiin puuhiin. Paikkakunnan syöpäkuolematilastot porottavat punaisella, mutta maalitehtaalta ei löydy vastuunkantajia.
Kokeneen kirjailijan rutiinilla Kanto tosin pitää monet juonensa hyppysissään, mutta uskottavuus on toisinaan koetuksella. Siinä missä Noora Näkijä heittää villejä arvauksia tulkintojen sijasta, paikallisen ruokakaupan Selina Santanen saa yllättäen kyvyn lukea asiakkaidensa ajatuksia, ja kaivinkoneurakoitsija Markus Markusson kuulee kadonneen Rebekka-siskonsa huhuilevan häntä.
Rajuja metodeja käyttelee myös veripuhtaiden uskonlahko, joka ei soisi noitanaisen elävän. Nooraa käy uhkailemassa kommandopipoinen mies, ja yritetäänpä hänen talonsakin tuikata tuleen.
Tähän päivään tuotua noitavainon ideaa Kanto käsittelee tuoreella tavalla ja liittää siihen myös rajanvedon luonnollisen ja yliluonnollisen välillä. Vaikka katoamistapaukset aikanaan ratkeavat, niiden ympärillä leijuu myös yliluonnollisen väliintulon mahdollisuus.
Anneli Kanto on tavoitellut Agatha Christien tai Maria Langin henkeä dekkarisarjansa aloitukseen ja monella tavalla tavoitteessaan onnistunutkin. Hän ei juuri verta vuodata, mutta senkin edestä sisäänpäin lämpiävän, jossain määrin pahansuovan pikkupaikkakunnan sappea.
Kunnanjohtaja Emilia Laihon vetämässä Kultalampi-projektissa kaupungin napamiehet ja -naiset kuitenkin lopulta pyörivät iloisessa piirissä, ja änkyrän rehtori Simo Helininkin rypyt oikenevat. Lukijallakin on sopivasti jännää ja hauskaa, mutta vähempikin pyöritys riittäisi.
Kriitikko kiteyttää
Plussaa
Kiinnostava lähtöasetelma tiedon ja uskon köydenvedosta.
Erilainen päähenkilö: meedio, joka ei itsekään usko asiaansa.
Kiinnostava, joskin yliampuva esimerkki tämän päivän noitavainosta.
Miinukset
Liikaa sattuu ja tapahtuu; vähemmän on joskus oikeasti enemmän.