kolumni: Han­ka­lat ajat vaa­ti­vat jät­ti­mäi­siä uh­rauk­sia, mutta ei koskaan kau­pun­geis­sa

Pian kylmenee: Lapissa voi olla pa­rin­kym­me­nen­kin asteen yö­pak­ka­sia

Kolumni

Kier­rät­tä­mi­nen he­rät­tää ris­ti­rii­tai­sia aja­tuk­sia – ei kai maailma pelastu jät­tei­tä eestaas kus­kaa­mal­la

-
Kuva: Jussi Leinonen

Kaksikymmentä vuotta sitten pohdimme opiskelijaravintolan pöydässä ruokapakkauksia. Kannattaako säilykkeet ostaa lasi- vai muovipurkissa?

Kävi ilmi, että käsityksemme ympäristöystävällisyydestä vaihtelivat. Osalle riitti ekologisuuden mittariksi se, että lasipurkin voi viedä lasinkeräykseen.

Toiset miettivät asiaa pitemmälle. Millaisia raaka-aineita mihinkin pakkaukseen tarvitaan, mistä ne tulevat ja kuinka paljon pakkauksen valmistaminen ja kierrättäminen kuluttaa luonnonvaroja?

Kierrätys on välttämätöntä, koska emme me voi tuhlailla luonnonvaroja yhteen asiaan ja jättää ne sitten sikseen.

Samalla se on myös ristiriitaista. Kirpputoreille voi työntää vanhaa tavaraa uuden tieltä ja pakkausjätteistä viis – nehän voi kaikki kierrättää.

Kuinka moni muistaa ostaessaan, että joka ikistä jätelajia kuskataan maanteitä pitkin ties minne?

Lapin jätteistä iso osa päätyy Ouluun. Muovit raijataan Riihimäelle, ja uusin kierrätystuote eli kuiduiksi kelpaavat tekstiilit viedään Turun lähelle Paimioon.

Valitettavasti kaikkea vaivalla kierrättämäämme jätettä ei kyetä käsittelemään. Niinpä niitä viedään ulkomaille ja poltetaan.

"Kun kierrätysmuovista tehty takki viedään tekstiilinkeräykseen, se menee polttoon ellei käy myyntiin."

Tekstiilikierrätys on Suomessa vasta alkutekijöissään. Käytössä on vain pieni pilottilaitos.

Riihimäellä on kierrätysmuovitehdas, mutta materiaalia on sinnekin liikaa. Ja rajansa silläkin, kuinka paljon me oikeasti tarvitsemme kierrätysmuovista tehtyjä kodintavaroita, kastelukannuja ja ulkoiluvaatteita.

Aina on hyvä, että materiaali saa vielä uuden kierroksen, mutta silti: kun kierrätysmuovista tehty takki viedään tekstiilinkeräykseen, se menee polttoon ellei ole myyntikelpoinen.

Pahimmillaan kierrätys on oman elämämme viherpesua. Ensisijaisesti pitäisi tuottaa mahdollisimman vähän jätettä.

Tätä mietin, kun kävin viikonloppuna tutustumassa uuden jätelain mukaiseen tekstiilinkierrätykseen Oulussa. Sinne menee suurin osa Lapinkin tekstiilijätteestä.

Lajittelu on hiottu huippuunsa, eikä mitään mene turhaan hukkaan. Hienot napitkin leikataan talteen, jos vaate on muutoin kierrätyskelvoton.

Vaikka tekstiilinkeräys on vasta alussa, se on jo valtavan suosittua. Myyntiin ja kierrätykseen kelpaavaa vaatetta tulee niin paljon, että liekö sille kaikelle on ottajaa tai ostajaa.

Kaikelle ei ole uusiokäyttöä. Esimerkiksi tekokuidut ja tex-kalvolliset vaatteet menevät polttoon, jos eivät kelpaa kenenkään päälle.

Tilanne paranee, kun tekstiilinkierrätys teollistuu. Sitä tekisi Kemiin suunniteltu tekstiilinkierrätystehdas.

Se on parannus nykytilanteeseen, mutta ei kierrätyskuidusta tehty pikamuoti elämäntyyliämme puhtoiseksi tee.

Kirjoittaja on toimittaja.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.