Lapin Kansa julkaisee tänä keväänä valmistuvien opiskelijoiden nimet Lapin lukioista sitä mukaan, kun lukiot tietoja lähettävät.
Lukiot, puuttuvatko tietonne? Valmistuneiden nimilistan voi välittää osoitteeseen toimitus@lapinkansa.fi.
Tänä keväänä koko maassa valmistuu noin 25 000 uutta ylioppilasta, mikä on noin 400 enemmän kuin keväällä 2022.
Yhteensä kevään ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui 45 600 ihmistä. Tässä ovat mukana sekä tutkinnon eri vaiheissa olevat kokelaat että sellaiset kokelaat, jotka uusivat hyväksyttyjä tai hylättyjä kokeita tai täydentävät tutkintoaan. Ilmoittautumisia eri tutkintoaineisiin ja oppimääriin oli yhteensä noin 137 000.
Kaikille pakollisen äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen lisäksi eniten ilmoittautumisia tänä keväänä oli englannin pitkän oppimäärän sekä matematiikan pitkän ja lyhyen oppimäärän kokeisiin.
Todistus myös digitaalisena
Uudet ylioppilaat saavat ylioppilastutkintotodistuksensa myös digitaalisena. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan tämä helpottaa hakua erityisesti ulkomaisiin oppilaitoksiin. Todistuksen saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Paperinen ylioppilastodistus säilyy digitaalisen rinnalla. Se lähetetään jatkossakin kaikille uusille ylioppilaille siihen lukioon, jossa he ovat viimeksi suorittaneet ylioppilastutkinnon kokeita.