Koronakriisi vankisti hallituspuolueiden kannatusta eri puolilla Eurooppaa. Kansa asettui kriisin hetkellä johtajiensa taakse.
Näin kävi osittain myös Suomessa. Sdp:n kannatus on vankistunut korona-aikana ja sen jälkeen kun Sanna Marin nousi pääministeriksi Antti Rinteen jälkeen.
Keskustan kohdalla tilanne on toinen. Pandemia ei ole auttanut keskustaa eikä kannatusta ole nostanut myöskään Katri Kulmunin lähtö hallituksesta. Viimeisimpienkin mielipidemittausten mukaan keskustan kannatus on historiallisen matala.
Nähtäväksi jää, onko Kulmunin viime viikkojen kampanjointi auttanut puoluetta.