Keskusta saa viikonloppuna Jyväskylässä uuden puheenjohtajan, kun Annika Saarikko, 40, vaihtuu Antti Kaikkoseen, 50. Puheenjohtajakamppailua ei ole puoluekokouksessa odotettavissa – vastaehdokkaita on vain yksi, eikä kuhmolaisesta kansanedustajasta Tuomas Kettusesta ole konkarin haastajaksi.
Vielä ei tiedetä sitä, muuttuuko puolueen linja Kaikkosen myötä. Valistunut arvio on, ettei ainakaan kovin paljon. Uusi puheenjohtaja on keskustalaisen liikkeen uskollinen kasvatti, jonka poliittiset näkemykset eivät ole tähän asti juuri poikenneet väistyvän puheenjohtajan näkemyksistä.
Kaikkoseen kohdistuu silti keskustaväen suuret odotukset. Puolueen kannatus lähti alamäkeen Juha Sipilän pääministerikaudella (2015–19), eikä ole sen jälkeen noussut.
Kymmenessä vuodessa keskustan kansanedustajien määrä on pudonnut 49:stä 23:een. Entisestä mahtipuolueesta on tullut kymmenen prosentin puolue, joka kampailee edustajapaikoista tasaväkisesti lähinnä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa. Keskusta ei ole enää suurin edes Lapissa, perinteisellä valta-alueellaan.
Sipilän jälkeen keskustaa yritti johtaa uuteen nousuun ensin Katri Kulmuni, jonka puheenjohtajakausi jäi ennätyslyhyeksi. Saarikko ei ole onnistunut tehtävässä yhtään paremmin – hänen aikana keskusta kävi kuudet vaalit ja hävisi viidesti. Ainoa voitto tuli aluevaaleissa, missä Helsinki ei ollut mukana.
Keskusta julkaisi syksyllä raportin, missä etsittiin syitä romahdukseen. Pääselityksiksi löytyivät sisäisen toiminnan ongelmat ja perussuomalaiset, joka on kasvanut suureksi osin keskustan kustannuksella.
Syitä on haettu myös punavihreään hallitukseen lähdöstä 2019 vaalitappion jälkeen. Tätä moni puolueen eturivin poliitikko – mukaan lukien Saarikko – on pitänyt jälkikäteen virheenä, mistä ei liene epäilystä. Marinin joukkueessa keskusta leimautui vihervasemmistolaiseksi apupuolueeksi, joka vastasi hallituksen epäonnistuneesta talouspolitiikasta – toimihan Saarikko sen valtiovarainministerinä.
Saarikko ei ole onnistunut karistamaan punavihreää leimaa puolueensa yltä. Nyt tehtävä siirtyy Kaikkoselle, Marinin hallituksen puolustusministerille.
Nousu takaisin kolmen suuren joukkoon edellyttää uskottavuuden palauttamista eli tässä tapauksessa pesäeron tekoa vihervasemmistoon – ja samalla Saarikkoon. Tämä näkynee Kaikkosen otteissa. Keskusta tuskin lähtee hänen aikana hallitukseen, jota johtaa sdp. Linja näkyy todennäköisesti myös oppositiopolitiikassa, missä Kaikkonen pitänee hajurakoa entisiin hallituskumppaneihinsa.
Saarikon mielestä keskustan kannattaa pysyä poliittisesti keskellä, vaikka blokkipolitiikka – vasemmisto vastaan oikeisto – on voimistunut ja ääripäät pärjäävät vaaleissa kaikkialla Euroopassa (IL 14.6.). Hän uskoo, että keskilinjan politiikalle tulee vielä kysyntää.
Kaikkonen lienee asiasta samaa mieltä. Hän tuskin vie keskustaa kokoomuksen ja perussuomalaisten suuntaan nykyistä enempää, koska siellä ei ole juuri tilaa. Oma linja on paras linja, kunhan vaihtoehto on riittävän selkeä ja sille on kysyntää.
Aika näyttää, ehtivätkö poliittiset tuulet kääntyä Kaikkosen kaudella kohti keskustaa vai puhaltaako vastakkainasettelun puhuri jatkossakin äärilaitojen suuntaan. Ensimmäinen testi on edessä ensi keväänä, jolloin järjestetään kunta- ja aluevaalit. Politiikassa kaikki on mahdollista, kuten historian saatossa on monesti nähty.
Keskustan kannatus on ollut perinteisesti vahvinta maaseudulla ja pohjoisessa. Heikointa se on ollut Etelä-Suomen suurissa asutuskeskuksissa. Hyvä esimerkki tästä on maan suurin vaalipiiri Uusimaa, jonka 37 kansanedustajasta vain kaksi edustaa keskustaa – toisen heistä on sipoolainen Kaikkonen. Keskusta tarvitsee suuruuden aikaan palatakseen menestystä myös pääkaupunkiseudulla, mikä ei ole onnistunut tähän asti. Kaikkosella on tässä kisassa kotikenttäetu puolellaan, mutta riittääkö se tappiokierteen katkaisemiseen?