
Vielä pari vuotta sitten Kemin kaupunginorkesteri oli liipaisimella ja sen lakkauttamista suunniteltiin. Orkesterin intendentti Ville Mankkinen kertoo nyt, ettei ole enää kuullut puhuttavan lakkauttamisesta mitään.
Ei, vaikka Kemin kaupungin talous on edelleen kuralla ja säästää pitää joka paikassa.
– Resurssikysymys on todellinen asia. Se hyvä puoli orkesteri- ja kvartettitoiminnassa on, että me saamme ulkoista tuloa valtionosuuksista. Kvartetissa ja nuorten orkesterissa on muitakin alueen kuntia mukana, joten se antaa meille leveämmät hartiat.
Jousikvartetissa tällä hetkellä mukana ovat Kemin lisäksi Simo, Tornio ja Tervola. Keminmaa ei ole mukana, mutta sen liittymisestä mukaan kvartetin toimintaan on tehty valtuustoaloite.
– Olisi loistavaa, jos Keminmaakin tulisi takaisin mukaan kvartetin toimintaan. Aina kun ollaan Keminmaassa käyty konsertoimassa, on siellä ollut paljon kuulijoita. Keminmaa on kulttuuripitäjä, samoin kuin, Simo ja Tervolakin. Tervolassa oli 200 ihmistä kuuntelemassa Mozartin Requiemia, Mankkinen kertoo.
Orkesterin saama valtionosuuksien määrä kasvoi 50 000 eurolla. Eli nyt orkesteri saa valtionosuuksia 233 000 euroa entisen 182 000 asemesta.
– Se sisältää 10 tavallista henkilötyövuotta ja yksi alueelliseen työhön tarkoitetun henkilötyövuodet. Alueellinen työmme on huomattu. Valtionosuudet on tarkoitettu nimenomaan toiminnan pyörittämiseen. Valtionosuudet ovat voimassa toistaiseksi.
Kun valtionosuudet on aikoinaan alueelle saatu hankittua, on niiden ylläpitäminen Mankkisen mukaan suhteellisen helppoa, kunhan toimintaa ylläpidetään riittävällä tasolla. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien hankkiminen ja ylläpitäminen on kuitenkin Mankkisen mukaan vaatinut paljon työtä. Rahoille on valtakunnallisesti monta ottajaa, eikä niiden saaminen alueelle ole itsesäänselvyys.
– Uusi 50 000 euron valtionosuus tulee esittävän taiteen valtionosuuksien piiristä, Mankkinen mainitsee.
Orkesteri tukee opettajien työkykyä
Kemin kaupunginorkesteri kulkee käsi kädessä Meri-Lapin musiikkiopiston kanssa. Orkesteri tukee musiikkiopiston toimintaa muun muassa siten, että musiikkiopiston opettajat ovat mukana Kemin kaupunginorkesterissa.
–Orkesterissa soittaminen pitää yllä opettajien työkykyä ja osaamista.
Edelleen orkesteri tekee yhteistyötä musiikkiopiston kanssa mestari-kisälli -mallissa, jossa opiskelijat pääsevät soittamaan ammattimuusikoiden rinnalle isoihin konsertteihin. Mankkinen kertoo, että mallia on tarkoitus kehittää edelleen.
Toistaiseksi nuorten orkesteritoiminnassa ovat mukana kemiläiset, simolaiset, keminmaalaiset ja tervolalaiset. Torniolaisten osuudesta vielä Mankkisen mukaan neuvotellaan.
– Torniossa on paljon nuoria oppilaita, joten olisi toiminnallisesti olisi hyvä, jos heidätkin saataisiin mukaan.
Nuorten orkesteritoimintaan on budjetoitu 50 000 euroa, josta Kemin osuus on puolet ja muut kunnat maksavat loput.
– Lasonpalon jäähyväiskonsertissa oli soittamassa toistakymmentä nuorta, vähän vaikeammassa Mozartin Requiemissa oli neljä oppilasta ja tulevassa joulukonsertissa on parikymmentä opiskelijaa.